Siemenperunoita löytyy vielä, mutta ensi kesäksi omia pottuja halajavan kannattaa toimia nopeasti.
–Kriisitilanne näkyy ihan selvästi ja on lisännyt kysyntää, kertoo Aki Nykänen Maa-aitta Oy:sta. Maa-aitta toimittaa vähittäiskaupoille kotitarveviljelyyn suunnattuja siemenperunapakkauksia.
–Siemenperunoita löytyy vielä, mutta ne kannattaa varata nyt nopeasti, Nykänen sanoo.
Erityisesti suosituimpia lajikkeita kuten Annabellea, Timoa, Siiklia ja Colomboa voi olla pian vaikea löytää.
Kysyntä näkyy Jyväskylän seudulla.
–Ei koskaan aiempina vuosina ole ollut tällaista, sanoo Seppälän Prisman johtaja Joonas Heiskanen siemenperunan suosiosta.
Siemenperunoita on vielä esimerkiksi Seppälän Prismassa jonkin verran jäljellä ja uutta erää odotetaan parin viikon kuluttua, mutta Heiskasen mukaan siemenperunat ovat liikkuneet myymälästä kuluttajille poikkeuksellista tahtia.
Siemenperunoita kyseltiin jo maaliskuun alussa
Puutarhaliikkeiltä viljelyyn tarkoitettuja perunoita on alettu kysellä tänä vuonna varhain.
–Ihmiset haluavat turvata omaa ruokahuoltoaan. Meiltä kyseltiin siemenperunoita jo kuukausi sitten, kertoo toimitusjohtaja Eija Pirnes Viherlandiasta.
Hintojen vuoksi perunaa ei ole tähän asti kannattanut viljellä itse. Pian voi olla toisin.
–En tiedä, mikä ruuan hinta on ensi talvena, mutta kotitarveviljelty peruna voi olla halvempaa kuin kaupan, sanoo Aki Nykänen.
Vielä perunan hinta ei kuitenkaan Luonnonvarakeskuksen (Luken) tilaston mukaan osoita nousun merkkejä.
–Perunahan on edullista, vaikka olisi kallista, sanoo yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Lukesta.
Perunan hinta reagoi varsin hitaasti. Syy voi olla pitkissä sopimuksissa, joita kauppa tekee viljelijöiden kanssa.
Jaakkonen ei kuitenkaan pidä perunaa parhaana ratkaisuna kohti suurempaa omavaraisuutta. Perunan varastointiin ei välttämättä monellakaan ole sopivia kellaritiloja.
–Siinä mielessä aloittaisin ehkä puutarha- tai metsämarjoista, Jaakkonen sanoo.
Perunat kannattaa hankkia ajoissa itämään
Siemenperunat kannattaa säilytyksenkin vuoksi hankkia heti, kun ne saapuvat kauppoihin.
–Siemenperunat kannattaa idättää kotona valoisassa. Silloin iduista tulee tanakat ja lyhyet eivätkä ne katkea niin helposti istuttaessa, sanoo hankepäällikkö Riitta Peräinen Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaisista.
Kaupoissa perunat pidetään useimmiten pimeässä, jolloin iduista voi tulla pitkiä ja helposti katkeavia. Ihanteellinen lämpötila perunoille on hieman huoneenlämpöä viileämpi, mutta huoneenlämpökin käy.
Nyt hankittua siemenperunaa joutuu ainakin Keski-Suomessa säilömään vielä jonkin aikaa ennen istututusta. Siemenperunoita voi kuitenkin idättää jopa neljä viikkoa ja erityisesti varhaisperunan voi istuttaa aikaisin. Tärkeää on, että maa olisi jo sula ja lämmin.
–Peruna on helppo viljeltävä, se sopii lavaviljelyyn ja vaikka ämpäriin, Peräinen kannustaa aloittelijoita.
Voit keskustella aiheesta 14.4.2022 klo 23 asti.