Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tulvaluukut pysyvät todennäköisesti kiinni ja tiet ajokunnossa – "Positiivista, kun ajattelee, miten paljon lunta ja jäätä on ollut"

Tekojärvien käyttö on osunut tänä kevään aikataulullisesti nappiin. Lämpimän viikon jälkeen sää viilenee, mikä jaksottaa tulvaa pidemmälle aikavälillä ja estää vahinkoja.

Kyrönjoki kuvattuna Valtaalassa 18. huhtikuuta 2022
Kyrönjoki kuvattuna Isonkyrön Valtaalassa 18.4.2022 Kuva: Elina Niemistö / Yle
  • Päivi Rautanen

Jokien tulvahuippu on Ely-keskuksen mukaan käsillä tänään torstaina ja huomenna perjantaina Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

Keski-Pohjanmaalla koetaan ehkä kaksi tulvahuippua, toinen ensi viikolla ja toinen toukokuussa.

Kyrönjoen virtaamien ennustetaan nousevan 300 kuutioon sekunnissa Mustasaaren Skatilassa ja Lapuanjoella 200 kuutioon sekunnissa Uudenkaarlepyyn Kepossa.

Vesistöpäällikkö Liisa-Maria Rautio Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksesta arvioi, että paikoitellen vedet voivat pysyä kohtuullisen korkealla vielä pitkään.

– Säät viilenevät tämän viikon lämpimän jakson jälkeen, joten lumen sulaminen hidastuu. Loput lumet sulavat sen verran hitaasti, että ne eivät enää nosta tulvahuippua. Kyllä se näin on, että tänään ja huomenna ollaan huippulukemissa Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

"Avataan – ei avata!"

Ely-keskus on pohtinut tarkkaan Kyrönjoen tulvaluukkujen avaamista pengerrysalueille, mutta tulvavettä ei todennäköisesti tarvitse tänä keväänä juoksuttaa pelloille.

– Se on kyllä ollut tällä viikolla vaativa kysymys. Välillä on näyttänyt, että ihan varmasti avataan ja väliltä, että ei avata. Tämän hetken tietämyksen ja ennusteiden mukaan niitä ei tarvitse avata.

Tulvahuippuja on pystytty leikkaamaan tehokkaasti tekojärvien avulla.

– Tekojärvien käyttö on mennyt aikataulullisesti nappiin. Niillä voidaan tulvahuippua sen verran pienentää, että siltäkin osin näyttäisi, että vettä ei tarvitse tänä keväänä päästää pengerrysalueille.

Ely-keskuksesta kerrotaan, että Kyrönjoen virtaamia on tällä viikolla hillitty ottamalla sulamisvesiä Kalajärven, Kyrkösjärven ja Liikapuron tekojärviin.

Torstaina otettiin käyttöön myös Pitkämön tekojärvi.

Lapuanjoen latvoilla on vielä runsaasti lunta. Hirvijärven ja Varpulan tekojärvillä saadaan pienennettyä Nurmonjoen haarasta tulevaa virtaamaa usean päivän ajan.

Kyrönjoki kuvattuna Merikaarrossa 18. huhtikuuta 2022
Kyrönjoki kuvattuna Merikaarrossa 18.4.2022 Kuva: Elina Niemistö / Yle

Tiet pysyvät ajokunnossa

Liisa Maria Rautio uskoo, että tulvavedet eivät suurissa määrin katko tänä keväänä maanteitä.

– Saattaahan se vesi paikoitellen nousta teille, mutta suurimmat jäämassat ovat menneet. Tämä on melko positiivinen tilanne, kun ajattelee, miten paljon lunta ja jäätä on ollut.

Rautio arvioi myös, että tuvat ja mökit pysyvät kuivina. Suurin riski on Kuortaneenjärvellä. Siellä matalalla sijaitsevat loma-asunnot voivat kastua. Kuortaneenjärven tulvahuippua odotetaan ensi viikolle.

– Jos kylmenevä sää vaikuttaa niin, että tulva jakaantuu sielläkin pitkälle ajalle, saatetaan Kuortaneenjärvenkin rannoilla päästä ilman loma-asuntojen kastumista. Riski on kuitenkin edelleen olemassa.

Jääpatoriski on enää hyvin vähäinen pohjalaisjoissa. Keskiviikkona Vimpelissä Savonjokeen muodostui vielä 200 metrin mittainen jääpato, mutta vesi pääsi virtaamaan sen ohi.

Keski-Pohjanmaalle kaksi tulvahuippua?

Keski-Pohjanmaalla saatetaan nähdä tänä keväänä kaksi eri tulvahuippua.

Keski-Pohjanmaan joissa on vielä osin jäätä ja lunta, mutta muun muassa Perhonjoen virtaamat ovat viime päivinä nousseet nopeasti.

– Jäät ovat siellä alkaneet jo tummua ja se tarkoittaa, että ne pehmenevät nopeasti.

Ensimmäiset sulamisvedet saavat joet tulvimaan Keski-Pohjanmaalla ensi viikolla, osittain ehkä jopa jo viikonloppuna.

– Lämpimän viikon jälkeen viilenevä sää saa aikaan sen, että tulva-aika kestää pitkään ja toinen huippu nähtäneen tämän hetken ennusteiden mukaan Keski-Pohjanmaalla vielä toukokuussa, Liisa Maria Rautio sanoo.

Valtion omaisuutta valvottava

Samalla kun viranomaiset seuraavat tulvatilannetta ja kantavat huolta kansalaisista ja heidän omaisuudestaan, viranomaisten on katsottava myös valtion omaisuuden perään.

Tästä syystä Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus seuraa omalla alueellaan tarkasti tulvan kehittymistä etenkin Kyrön-, Lapuan-, Perhon- ja Närpiönjoella.

– Näillä joilla on paljon valtion rakenteita. On välttämätöntä seurata, että muun muassa tekojärvien järjestelmät toimivat. Aina kun virtaamat kasvavat suuriksi, voi sattua konerikkoja, Liisa Maria Rautio tiivistää.

Lue seuraavaksi:

Kolkin sillan peruskorjauksen aloittaminen Vähässäkyrössä siirtyy tulvatilanteen vuoksi

Tulvahuipulla ollaan tällä viikolla useita päiviä