Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

TS: Kulttuurin moniottelija Matti Rag Paananen kuollut

Paananen muistetaan persoonallisista taideteoksistaan. Hän muun muassa sävelsi seitsemän sinfoniaa.

Kulttuurin monitoimimies Matti Rag Paananen ja vuoden 2017 Kritiikin punnus -palkinto.
Kulttuurin monitoimimies Matti Rag Paananen nappasi vuoden 2017 Kritiikin punnuksen. Kuva: Satu Aaltonen / Yle
  • Tarja Hiltunen

Turkulainen kulttuurin monitoimimies Matti Rag Paananen on kuollut.

Turun Sanomien mukaan Paananen kuoli sunnuntaina 24. huhtikuuta vaikeaan sairauteen. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.

Matti Rag Paananen oli säveltäjä, sovittaja, pianisti, runoilija, aforistikko ja taidemaalari. Hän muun muassa sävelsi seitsemän sinfoniaa ja lukuisia pienimuotoisempia teoksia.

Matti Rag Paananen sai Turun kaupungin taidepalkinnon vuonna 1985. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1999.

Vuonna 2017 Paananen sai Suomen arvostelijain liiton Turun osaston myöntämänä Kritiikin punnukset.

Turkuseura valitsi Paanasen vuoden Kulttuuriturkulaiseksi vuonna 2018.