Pyöräilykuntanakin mainetta niittänyt Hattula haastaa kuntalaiset pyöräilemään. Kunta toivoo, että pyöräilijät perustavat virtuaalisen joukkueen, joka yhdessä kerää poljettuja kilometrejä.
Kilometrejä voi seurata esimerkiksi aktiivisuusrannekkeella, polkupyörän mittarilla tai älypuhelinsovelluksella esimerkiksi Sports Trackerillä. Aktiivisuusrannekkeen voi lainata Hattulan kunnan kirjastosta.
Joukkueen keräämien kilometrien määrä jaetaan joukkueen jäsenmäärällä, josta saadaan keskiarvo. Eniten keskiarvoisesti kilometrejä kerännyt joukkue palkitaan Hattula-mukeilla. Kuukauden kestävä pyöräilykampanja alkaa 1. päivä toukokuuta.
Pyöräilykampanjassa kerätään kilometrejä pyöräillen, mutta osallistua voi myös kävellen tai juosten. Kunnasta kerrotaan, että yksi tunti kevyttä liikuntaa esimerkiksi kävelyä vastaa kymmentä poljettua kilometriä. Yksi tunti reipasta liikuntaa kuten juoksua vastaa puolestaan 15 poljettua kilometriä.
Hattula valittiin vuoden 2019 pyöräilykunnaksi. Vuoden pyöräilykunnan valitsee Suomi Pyöräilee -työvaliokunta. Työvaliokunnassa on edustettuna paikallisia ja valtakunnallisia pyöräily- ja liikuntajärjestöjä, LVM, THL ja polkupyörien maahantuojia, myyjiä ja valmistajia.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.