Eletään 40-luvun loppua Tampereella. 7-vuotias Lasse Oksanen on muuttanut kaksin äitinsä kanssa Viinikan kirkon kupeeseen. Lassen isä on juuri kuollut omakotitalonsa työmaalla Kangasalan Vatialassa tapahtuneen tapaturman seurauksena. Sinne perheen oli määrä Tampereen Aleksanterinkadulta muuttaa.
Toukokuussa 2022 seisomme jäätävässä tuulessa “Okan” kanssa kirkon viereisellä kentällä, jolta Ilves- ja maajoukkuelegendaksi vienyt kiekkoura alkoi. Oksanen muistelee pitkän listan Viinikan luonnonjääkentällä höntsäilleitä sen ajan SM-sarja- ja maajoukkuepelaajia mainiten nimiä, kuten Heino Pulli, Erkki Hytönen ja Raimo Kilpiö. Valmennusta ei ollut, joten oppi ammennettiin katsomalla ja neuvoa kysymällä.
– Lehdessä kirjoitettiin joskus, että Viinikan–Nekalan alueen pelaajista olisi saanut siihen aikaan maajoukkueen koottua. Lapsuudessani he olivat minun esikuviani, jolta saattoi myös kysyä neuvoa ja he vastasivat.
Nyt kentältä näkyy kirkkoa korkeammalle jyhkeänä kohoava Tampereen uusi areena. Suomi isännöi siellä hallitsevana olympiavoittajana MM-kotikisoja. Matka kahden pelipaikan välillä on lyhyt, mutta ajallisesti väliin mahtuu suomalaisen jääkiekon merkittävimmät vaiheet. Jäähallin suojasta ei nimittäin oikein 50–luvullakaan osattu haaveilla. Kirkon huomassa sen sijaan poikakerhot korjasivat mailojaan ja viettivät yhdessä aikaa.
Kilpailu kovaa, yhteistyö lujaa
Ympäri kaupunkia pienimmille lammillekin kolattujen luonnonjääkenttien valuma-alueelta solisivat lahjakkaimpien pelaajien purot kohti Koulukatua, kun sinne 1956 valmistui Suomen ensimmäinen tekojäärata. Tarvittiin kuitenkin paljon talkoita ja yhteistyötä, että hanke onnistui.
– Viinikasta mentiin katselemaan sinne, kun Ilveksen ja TBK:n pääsarjapelaajat kaivoivat Koulukadun työmaalla jäähdytysputkille tilaa. Vastapäätä sijainneen Pyynikin juomatehtaan kylmälaitteet auttoivat sitten valmiin kentän jäähdytyksessä.
Kun tekojäärata valmistui, pyöräiltiin Koulukadulle pelikamat niskassa, luistimet pyöränsarvissa. Oksanen pääsi Koulukadulle pelaamaan muutaman vuoden tekojään valmistumisen jälkeen, B-juniori-iässä.
– Tekojää antoi kuukauden lisäaikaa kauden molempiin päihin. Luonnonjäillä pelaaviin verrattuna astuttiin Tampereella kehityksessä eteenpäin, kiteyttää Oka uudistuksen merkityksen nyt seistessämme kesäterässä ja remontin alla olevalla Koulukadun kentällä.
Tekojääradan valmistumisen jälkeen tamperelaiset saavuttivat kuusi mestaruutta peräkkäin: Ilves neljä ja Tappara kaksi. Kolmena kautena koko mitalikolmikko oli tamperelainen. Oksanen voitti uransa kolmesta Suomen mestaruudesta ensimmäisen vuonna 1962. Kilpailu Tampereella oli kovempaa kuin missään.
– Yhteishenki oli siitä huolimatta hyvää, että kaukalossa taisteltiin. Oppi sen, että jos toisella on erivärinen paita, niin ei se tarkoita, että se olisi vihollinen. Hyvä vastus vaan auttoi kehittymään.
"Monttua kaivettiin ennen kuin lupa oli saatu"
Parhaimmillaan neljän tamperelaisen SM-sarjajoukkueen, Ilveksen, Tapparan, TK-V:n (KooVee) ja TP-V:n voimin lajista tuli niin suosittu, että kun mahdollisuus jäähallin rakentamiselle tuli, oli hankkeella myös kaupunkilaisten tuki. Koulukadulla pidettiin tansseja, joiden pääsymaksuilla katettiin hallikuluja ja kaupungilla myytiin merkkejä ja muuta tavaraa, jotka kertoivat ostajan tukevan kiekkohanketta.
Helsinki, jolle vuoden 1965 kisat oli jo myönnetty ei Tampereen onneksi saanut hallihankettaan ajoissa aikaiseksi. Valmiiksi maan kiekkokeskuksen maineessa olleen Tampereen päättäjät tekivät rakennuspäätöksen ripeästi, ja niin sekä Suomen ensimmäinen jäähalli että ensimmäiset MM-kisat tulivat Tampereelle.
– Jäähallin monttua taidettiin kaivaa jo ennen kuin virallista lupaa oli saatu. Kävin Hakametsän työmaalla lähes joka ilta katsomassa, miten homma etenee.
Menestykseksi Suomelle laskettiin tuolloin mikä tahansa voitto tai tasapeli ns. suurmaista. Mitaleille ei ollut tuolloin asiaa, ei vielä pitkään aikaan. Kotikisojen –65 menestystä oli tämän hetken maailman rankingin ykköselle tasapeli 2–2 Ruotsia vastaan. Muuten meni heikommin.
Oksanen kuului kotikisajoukkueeseen. Pelaajan näkökulmasta halli oli unelmien täyttymys.
– Oli hieno pelata kerta kaikkiaan, hihkaisee Oksanen seistessämme Hakametsän kaukalon laidalla.
Paikka on hänelle rakas. Oksanen kehuu suunnittelijoiden ja tekijöiden kiekkoymmärrystä. Rakennusmestarina hallityömaalla oli mm. Tapparassa ja maajoukkueessa pelannut Esko Luostarinen, jolta Oka sai väliaikatietoja rakennusvaiheista. Hallin suunnitellut arkkitehti Jaakko Tähtinen ei puolestaan vienyt yhtään piirustusta työmaalle niitä ensin kiekkoihmisille näyttämättä*. Myös Oksanen on Hakametsälle rakas: katosta riippuu Okan numero 14.
Olosuhteet toivat Tampereelle jälleen etumatkan muihin. Enää ei tarvinnut pelata vesisateessa, lopettaa luistelua keväällä, valoakin riitti kentän joka kulmaan.
Tampereen esimerkki veti muita perässään niin, että halleja alkoi nousta muuallekin. Olosuhteiden parantuminen näkyi kansainvälisessä menestyksessä. Seuraavina vuosina suurmaa toisensa jälkeen hävisi Suomelle arvokisoissa.
Soihtu siirtyy kiekkosukupolvelta toiselle
Vuonna 1966 Suomen parhaaksi valitun jääkiekkoilijan ja halliaikakauden alussa maan huippujen joukkoon nousseen laitahyökkääjän vaikutus kiekkoyhteisöön on kuitenkin pelitaitojakin laajempi.
Tästä esimerkkinä sattumus, kun törmäämme Hakametsän pelaajakäytävällä Ilveksen huoltajaan Lasse Laukkaseen. Seura on väistänyt MM–kisoja hetkeksi vanhaan kotiinsa. Laukkanen ajoi teini-ikäisenä katsomaan Oksasen pitämää huoltoasemaa hallin viereen, ja on edelleen sillä tiellään.
Moni Ilves-pelaaja muistaa Okalta saamansa vinkit ja rohkaisevat sanat. Niitä hän on jakanut eteenpäin yhtä auliisti kuin on itse niitä saanut Viinikan kentällä. Oksanen käy tänäkin päivänä ahkerasti junioripeleissä.
– Se on sellaista mentorin hommaa, mitä olen itse saanut ja sitten myös jakanut eteen päin, toteaa hän vaatimattomasti.
Saapuessamme uudelle areenalle 282 maaottelun kokemus näkyy Oksasen kansainvälisissä otteissa. Vastaan kävelee tšekkipaitaisia kisaturisteja, jotka tunnistavat oitis tamperelaisen kiekkomiehen. Oka huikkaa reippaasti muutaman sanan takaisin tšekiksi ja kisavieraat jatkavat areenaa kohti leveästi hymyillen.
Niin kuin aiempien kiekkosukupolvien panos kulki Koulukadulle ja Hakametsään, ovat Oksasen vinkit päätyneet tähän Ilveksen ja Tapparan uuteen kotiin.
Vuonna 2021 valmistunutta areenaa suunniteltiin pitkään, ja sillä oli jo 2000-luvun alussa tiivis suunnitteluryhmä, johon Oksanenkin kuului.
– Kiersimme Harry Harkimon, kaupunginjohtaja Pekka Paavolan ja Kalervo Kummolan kanssa Suomen ja maailman areenoita, niin että osaisimme välttää niissä tehdyt virheet Tampereella. Itse olin ryhmässä tuomassa näkökulmaa pelaajien tarpeita kuten pukukoppeja koskien.
Oksanen sanoo olevansa alun perusteella erittäin tyytyväinen uuteen monitoimiareenaan. Tilat ovat hulppeat ja valot entistä kirkkaammat. Seisoessamme areenalla avautuu sen takapihalta näkymä Viinikkaan, lähtöpisteeseen.
Mikä on se yhteinen ydin, joka on olennaista niin historiallisille luonnonjäille kuin uutuuttaan kimaltelevalle areenalle?
– Pelurit, jotka ovat luoneet yleisöä kiinnostavan tapahtuman ja yleisö joka työntää pelaajat ottamaan vastuuta ja antamaan parastaan. Näistä kahdesta se yhdistyy, sanoo Lasse Oksanen, Suomi-kiekon pohjatöiden merkittävä elementti, korkealle kohoavan huipun vakaa perustus.
*(Leijonien tarina, Mennander-Mennander 2003, s. 187)
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida maanantaihin kello 23:een.
Lue lisää aiheeseen liittyen: