Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tutkimus: ratikka toisi Vantaalle yli puolen miljardin tulot eli paljon enemmän kuin bussilinjoihin satsaus

Maakäyttötulojen ensimmäisen arvion mukaan raitiotie lisäisi kaupunkikehitystä radan varsille niin, että tulot kattaisivat kaikki rakennuskustannukset.

Tältä näyttää Vantaalle suunniteltu ratikka
  • Otso Karhu

Raitiotieverkon rakentaminen Vantaalle toisi yli puolet enemmän tuloja kuin vastaavien bussilinjojen rakentaminen, selviää tuoreesta maankäyttötulojen arviosta.

Arviossa on selvitetty, kuinka paljon vetovoimaa, kaupunkirakentamista, palveluita ja pysyvyyttä raitiotiekiskojen ympärille voisi syntyä. Tutkimusryhmä vertaili useita eri kaupunkeja, joissa on raitiotieverkosto.

Raitioliikenteen on nähty monissa kaupungeissa vetävän kaupunkikehitystä puoleensa tehokkaammin kuin bussilinjojen.

– Etenkin saavutettavuuden kasvu, yleinen katutilan kehitys ja kaupungin brändi-imago tuovat kiinteistökehitystä radan varrelle. Linjat tuovat myös pysyvyyttä, sanoo Vantaan ratikan hankejohtaja Tiina Hulkko.

Arvion mukaan raitiolinjat toisivat Vantaalle noin 563,3 miljoonaa euroa tuloja vuoteen 2050 mennessä. Vastaavasti bussilinjoihin keskittyminen toisi noin 275,5 miljoonaa euroa eli alle puolet raitiotien tuloista.

Tulot kattaisivat rakennuskustannukset

Kaupunginvaltuuston tavoite on, että raitiotien tuomien tulojen pitäisi kattaa sen rakennuskustannukset. Nyt tehdyn arvion mukaan näin myös kävisi, mutta arvio voi vielä muuttua.

Yleissuunnitelmavaiheessa vuonna 2019 ratikan rakentamisen arvioitiin maksavan Vantaalle noin 267 miljoonaa euroa. Yhteensä Vantaan raitiotielinjan arvellaan maksavan noin 393 miljoonaa euroa, josta valtion osuudeksi toivotaan noin kolmannesta ja Helsingin osuudeksi noin 12:ta miljoonaa.

– Tämä analyysi on ensimmäinen versio. Emme vielä tiedä, kattavatko tulot uudet menot, jotka selviävät vuoden päästä investointipäätösten yhteydessä, Hulkko sanoo.

Raitiotien kaavarunkoluonnos on tulossa nähtäville kesäkuussa, jonka jälkeen suunnitelmia muokataan asukkaiden ja päättäjien mielipiteiden pohjalta.

– Kaavarungon pohjalta analyyseja viilataan, ja pyritään siihen, että ratikka lopulta maksaa itsensä takaisin.

Isoimmat hyödyt Aviapolikselle ja Hakunilalle

Analyysin mukaan kaupunkikehityksen näkökulmasta Vantaan raitiotiestä hyötyisivät etenkin Aviapoliksen itäosa ja Hakunilan keskus.

Aviapoliksen kehärata tulee jäämään muutaman kilometrin päähän uuden asuinalueen keskustasta. Hakunila taas on tällä hetkellä täysin bussien varassa.

Tutkimus eritteli alueet, jotka kasvaisivat ennen kaikkea raitiotien vaikutuksesta, ja ne, jotka kasvaisivat muutenkin raitiotiestä riippumatta. Tämän vuoksi esimerkiksi Tikkurila on vielä raitiotiehyötyjien listan kärjessä, mutta se pudonnee Hulkon mukaan pois analyysin seuraavan version aikana.

Helsingissä raitiovaunujen kuljettajista on ollut toisinaan pulaa. Vantaan raitiotiesuunnittelussa ei vielä olla päästy kuljettajatilanteen pohdintaan asti.

Vantaan raitiotien pituudeksi on arvioitu noin 19,3 kilometriä. Pysäkkejä on alustavien suunnitelmien mukaan tulossa 26 kappaletta.

Vantaan ratikan suunnittelu kestää vuoteen 2023 saakka, minkä jälkeen rakentamisesta päätetään. Rakentaminen voisi alkaa vuonna 2024 ja liikennöinti vuonna 2028.

Lue myös:

Tältä näyttää lähes 400 miljoonaa maksava Vantaan ratikka – sen odotetaan tuovan vetoa itäisiin lähiöihin ja nostavan asuntojen hintoja

Raitiovaunulla lentoasemalle vuonna 2028 – Vantaan oma ratikka herättää paljon keskustelua, ja nyt mukaan halutaan kansalaisten mielipiteitä

HKL laittaa 360 miljoonaa raitiovaunuvarikoihin – Ylen saama selvitys paljastaa: Varikkotilat silti liian pienet?