Entinen neuvostotasavalta, 2,6 miljoonan asukkaan Moldova on kokoaan suurempi vientimaa. Mustanmeren rantavaltio on maailman viinintuottajamaista kahdenkymmenen tärkeimmän joukossa. –
Venäjän helmikuinen hyökkäys sekoittaa monin tavoin naapurimaiden elämää, myös viininvientiä.
Moldova tähtää Euroopan markkinoille
Moldovan tavoitteena on soluttautua Euroopan kilpailtuun viinibisnekseen. EU-jäsenyyttä hakeva Moldova on lähentynyt länttä viime vuosikymmeneltä alkaen ja sillä on viinejä koskeva kahdenvälinen vapaakauppasopimus unionin kanssa.
Venäjän asema pääkohteena romahti jo ennen sotaa. Vielä 2000-luvulla 80 prosenttia moldovalaisista viineistä rahdattiin Moldovan maatalousministeriön tilastojen mukaan Venäjälle. Vuonna 2021 Venäjän osuus oli enää kymmenisen prosenttia.
Nyt pääkohteita ovat Ukraina ja EU. Viime vuonna unioniin toimitettiin 120 miljoonaa litraa viiniä ja Venäjälle vajaat yhdeksän miljoonaa litraa.
Nyt Venäjän vienti vähenee entisestään, kertoo viinituotannon vaikeuksista uutisoinut uutistoimissto AFP. Ukrainan vienti on noin neljä prosenttia kokonaisviennistä. Myös Ukrainan toimitukset ovat lopahtaneet.
Odessan satamaan tehdyt iskut ovat tyrehdyttäneet laivarahdit ja jumittaneet jo matkalla olleita viiinieriä kontteihin. Odessassa arvioidaan olevan vajaan 700 000 euron arvosta toimittamatta jäänyttä moldovalaisviiniä.
Ukrainan tukiviini myynnissä
Moldovan suurin viininvalmistaja Purcari liputtaa suoraa tukea Ukrainalle. Markkinointikampanjassa vedotaan sotaan nimeä myöten.
Freedom Blend -viini tuotiin myyntiin vuonna 2014 Venäjän vallattua Krimin niemimaan. Vapauden viinissä on rypäleitä Moldovan lisäksi Ukrainasta ja Georgiasta.
Purcari on ilmoittanut myös sponsoroivansa majoituksen järjestämistä Ukrainan pakolaisille.