Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Yli 65-vuotiaiden neljännet rokotukset ovat alkaneet verkkaisesti Oulussa – osa on jouduttu käännyttämään pois

Limingantullin koronapisteessä rokotetaan yli 65-vuotiaita oululaisia neljännellä rokotteella, mikäli THLn kriteerit täyttyvät.

Iäkästä miestä rokotetaan
Koronarokotuksia annetaan Oulussa yli 65-vuotiaille THL:n suositusten mukaan. Kuva: Paulus Markkula / Yle
  • Pekka Loukkola

Koronarokotukset laajenivat yli 65-vuotaisiin viikko sitten. Oulussa on päässyt ilman ajanvarausta rokotukseen, mikäli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määräävät kriteerit täyttyvät. Rokotetta suositellaan tänä vuonna 65 vuotta täyttäneille ja täyttäville, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet niin, etteivät he pärjää kotona itsenäisesti.

Vs. terveysjohtaja Jarkko Huuskon mukaan rokotukset ovat alkaneet hitaanlaisesti. Kävijöitä olisi voinut olla enemmänkin.

– Rokottamisen määrä on ollut rauhallisempaa. Tällä viikolla on avattu ilman ajanvarausta mahdollistettu rokottaminen, jotta saadaan sujuvasti rokotteita liikkumaan, kertoo Huusko.

Osa rokotuksiin tulleista on jouduttu käännyttämään pois, koska THL:n kriteerit eivät ole täyttyneet.

Terveydenhoitaja Minna Perälä on harmissaan siitä, että osalle ei rokotetta ole voitu antaa.

– Pahalta tuntuu, että näin käy, mutta me noudatamme määräyksiä. Toiset ymmärtävät sen todella hyvin, toiset ehkä eivät niin hyvin. Sitten tulee mielenpahoittamista, kertoo Perälä.

Terveydenhoitaja Maija Ranta toivoo, että ilman ajanvarausta rokotukseen tuleva yli 65-vuotias selvittäisi etukäteen, onko rokote nyt hänelle ajankohtainen ja täyttyvätkö kriteerit sen saamiseksi.

– Asiakkaan tulee saada jonkinlaista sairaanhoidollista apua kotiin, lääkkeiden laittamista dosettiin tai jotain muuta vastaavaa, kertoo Ranta.

Ohjeet neljänsiin rokotuksiin löytyvät Oulun kaupungin verkkosivuilta.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.