Musta nahkatakki sen teki.
Kun pääministeri Marin matkusti huhtikuussa Ruotsiin keskustelemaan maiden mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, hän oli pukeutunut kokomustaan asuun, jonka kruunasi biker-rotsi. Se ei voinut olla enää sattumaa.
Johtajalle ulkomuoto on hyve. Pinta ei ole vain pintaa, se on sisusta tihkumassa ulospäin.
Kuka tahansa saattaa pukeutua hyvin silloin tällöin, vahingossa. Mutta nahkatakin jälkeen oli selvää, että Marin tietää mitä tekee. Sillä minkälainen vaatetus lähettää parhaan viestin maan puolustustahdosta? Jakkupuku ei kertoisi, että Suomi on nyt hereillä; jokin armeijan univormuun viittaava olisi yliyrittämistä, sopimatontakin. Sen sijaan prätkätakki on imagoltaan kova, mutta silti tyylikäs. Vieläpä hevimaan kansainväliseen brändiin sopiva.
Pääministeriksi noustessaan Sanna Marinilla oli kaksi heikkoutta: hän on nuori ja kaunispiirteinen, ja ne ovat vähättelijöille helppoja maaleja. Marin olisi voinut alkaa peitellä heikkouksiaan pukeutumalla mummomaisesti, leikkaamalla hiuksensa, muuttumalla harmaaksi… Mutta hän valitsi kääntää heikkoutensa vahvuuksiksi. Marin valitsi tien, joka on hyveellisempi.
Kyllä, hyveellisempi – ainakin jos konsultoimme antiikin roomalaisia.
Gravitas on vanha roomalainen valtiollinen hyve. Painoon viittaava sana tarkoittaa ulkomuotoa ja esiintymistä, jossa on punnittua arvokkuutta. Johtajan ”painavuus” vetää huomion itseensä. Sitä kuunnellaan, se otetaan tosissaan, sitä seurataan.
Mutta gravitasia ei voi ostaa kaupasta, ja sitä on monenlaista sorttia. Mannerheim tietysti hersyi gravitasia, mutta sitä oli niin ikään Mahatma Gandhilla ja Margaret Thatcherilla. Miten sitten saada gravitasia?
Keskeinen keino on hallittu esiintyminen. Itsehillintä on sisäinen hyve, joka erittyy ulos elekieleen asti. Marin kerää gravitasia huomattavalla itsehillinnällään, jota professori Matti Klingekin päiväkirjoissaan ihailee. Marin kantaa itsensä harkitun kuninkaallisesti, ei tee holtittomia eleitä, ei vääntele naamaansa, ei hössötä tai sössötä.
Hallittuja ovat myös hänen asuvalintansa, hyvin istuvat tummat puvut ja poolopaidat. Marin on ehostusta myöten huoliteltu, mutta luonnollisesti. On kuin hän hallitsisi tyyliseikat niin helposti, että muotopuoli hoituu itsestään ja hän voi keskittyä sisältöön. Hyvä pukeutuja osaa piilottaa sen, miten huolellisesti on pukeutunut.
Paitsi silloin kun ymmärtää räväyttää biker-takilla.
Johtajilta kaivataan myös fyysistä elinvoimaa. Mao ui Jangtse-joessa, Kekkonen hiihti ja kalasti, Niinistö pelaa jääkiekkoa, Marin vetää puistossa leukoja. Jotkut intellektuellit voivat tälle tirskahdella, mutta elinvoima oli sekin antiikissa eettinen arvo. Kreikkalaiset ja roomalaiset filosofit opettivat, että ihminen ei ole kokonainen, ellei hän kehitä sekä älyllisiä että toiminnan hyveitä. Päätä sekä kehoa. Terve mieli terveessä ruumiissa.
Mietin jopa, olisiko Marin Kekkosen jälkeen seuraava johtajamme, joka todella ymmärtää ulkoasun merkityksen?
Kekkonen oli vielä 1950-luvulla harmaa kalju poliitikko, mutta katsokaapa kuvia hänestä vallan vuosina 60- ja 70-luvuilla. Näyttävät voimapuvut taskuliinoineen, vuosi vuodelta jämptimmät Salora-silmälasit, vahva habitus kuvassa kuin kuvassa... Ilme on joko ylivoimaisen jämäkkä tai huolettoman hyväntuulinen. Kekkosen ulkoasu oli miehen, johon kansa luottaa. Marinilta puuttuu entisen korkeushyppääjän raamit, mutta hän ei yritäkään olla gravis kookkaan miehen tavalla, vaan pienikokoisen naisen tavalla.
En totta puhuen tunne Marinin nykyistä ajatusmaailmaa, enkä otakaan tässä mitään kantaa hänen politiikkaansa. Mutta politiikka onkin politiikassa vähän toissijaista. Ratkaisevaa on, miltä asiat näyttävät.
Johtajuus on pitkälti ulkomuotoa, sanatonta viestintää. Kuninkaalliset tietävät tämän, mutta se pätee demokratiassakin.
Johtajalle ulkomuoto on hyve. Pinta ei ole vain pintaa, se on sisusta tihkumassa ulospäin. On hyveellistä esiintyä arvokkaasti ja edustaa väkeään niin, että se voi tuntea ylpeyttä. Sellainen kohottaa koko kansan itsetuntoa.
Ulkoisesti pääministeri Marin on hyvä roolimalli sekä nykyisille että tuleville johtajille.
Joonas Konstig
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, joka on opiskellut pukeutumista ja gravitasia teostaan Vuosi herrasmiehenä kirjoittaessaan.
Kolumnista voi keskustella 2.6. klo 23.00 saakka.