Suomen taideakatemian palkinto on myönnetty kuvataiteilija Katarina Reuterille (s. 1964). Taidepalkintoon kuuluu 25 000 euron palkintosumma, näyttely Espoon modernin taiteen museossa Emmassa sekä taiteilijajulkaisu.
Katarina Reuter on vuonna 1988 Kuvataideakatemiasta valmistunut kuvataiteilija, joka tunnetaan luontoaiheistaan. Hän työskentelee tällä hetkellä Raaseporin maaseudulla.
– Paitsi että Reuter on tinkimättömästi jo useiden vuosien ajan kuvannut luontoa, nostaa hänen taiteensa esiin juuri nyt äärimmäisen tärkeitä kysymyksiä luontosuhteestamme, luonnon monimuotoisuudesta ja sen sisäänsä kätkemistä mikromaailmoista, palkintolautakunta luonnehtii valintaa.
– Tapa, jolla Reuter rakentaa teoksensa, yhdistää hänen tuotantonsa maalaustaiteen klassiseen traditioon kuitenkin esittäen täysin omalaatuisen ilmaisutavan tulkita ja kokea ympäristöä.
Suomen taideakatemian palkinto perustettiin vuonna 2013. Palkinto jaettiin nyt viidennen kerran.
Taidepalkinto myönnetään hyvässä luomisvireessä olevalle suomalaiselle taiteilijalle, jonka teoksilla on myös kansainvälistä kiinnostavuutta. Aiemmat palkinnonsaajat ja palkintonäyttelyn pitäneet taiteilijat ovat Aaron Heino, Tuomas A. Laitinen, Camilla Vuorenmaa ja Outi Pieski.
Voit keskustella aiheesta 16. kesäkuuta kello 23.00 asti.