Lahdessa kartoitetaan katujen sadevesikaivoista löytyviä roskia. Vesilläliikkujien ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry tutkii katukaivojen roskia Lahden lisäksi Helsingissä ja Turussa.
Kunkin kaupungin muutamissa katukaivoissa on ollut kahden kuukauden ajan suodattimet, jotka tyhjennetään juhannuksen jälkeen. Suodattimia on asennettu kaupunkien keskeisillä paikoilla oleviin kaivoihin, joiden sijaintia ei paljasteta, jotta tutkimustulokset eivät vääristy.
Hulevesikaivoihin päätyvä roska kulkeutuu helposti vesistöön kaupunkialueilla. Yleisin roska on tupakantumppi. Pidä Saaristo Siistinä ry:n mukaan tutkimustietoa tarvitaan, jotta tietoisuus lisääntyisi ja roskaongelman ehkäisemiseksi voitaisiin keksiä ratkaisuja.
Valtaosa katukaivojen roskista on peräisin yksittäisiltä kuluttajilta. Yksilön vastuu omien roskien toimittamiseksi roskikseen onkin selvästi helpoin ja tehokkain tapa ehkäistä roskaantumista.
Hulevesikaivoista löytyvän makroroskan laatua ja määrää ei tiettävästi ole aiemmin tutkittu Suomessa. Makroroskaksi luokitellaan halkaisijaltaan vähintään 2,5 senttimetrin kokoiset roskat.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.