Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ravintola-alalla työntekijän löytäminen on nyt todella vaikeaa – löytyykö apu Intiasta?

Majoitus- ja ravintola-alan yrityksistä suurin osa kokee, että uuden työvoiman rekrytointi alalle on nyt hyvin vaikeaa. Apua toivotaan muun muassa työperäisen maahanmuuton lisäämisestä.

Ravintoloitsija Mika Lanne järjestelee laseja Cafe Antonin baaritiskillä Porissa.
Mika Lanne on pyörittänyt Cafe Anton -ravintolaa Porissa yli 30 vuotta. Kuva: Katja Halinen / Yle
  • Mika Viljanen

Yli 30 vuotta Porin keskustassa ravintolaa pyörittänyt Mika Lanne sai jokin aika sitten keittiöönsä vahvistusta, mutta helppoa se ei ollut. Uuden kokin löytymiseen kului aikaa lähes puoli vuotta.

– Vielä olisi tarvetta tarjoilijalle salin puolella. Toivottavasti sellainen löytyy, Lanne sanoo.

Yllätyksenä rekrytoinnin vaikeudet eivät kokeneelle alan konkarille kuitenkaan tulleet. Ravintoloitsijan mukaan koronasulkujen myötä ekstraajat eli tilapäinen työvoima on pitkälti kadonnut alalta. Monesti juuri heistä löytyi myös vakituisempaa työvoimaa tarpeen vaatiessa.

– Yksi hidaste alalle hakeutumiseen on se, että työ on usein ilta- ja viikonloppupainotteista. Toisaalta tämä on palkitsevaa hommaa mukavassa työporukassa, Mika Lanne pohtii.

Matkailu- ja ravintola-ala onkin yksi toimialoista, jotka kärsivät tällä hetkellä kovasta työvoimapulasta. Tuoreen kyselyn mukaan noin kolme neljästä alan yrityksestä pitää rekrytointia tällä hetkellä vaikeana.

Ravintoloitsija Mika Lanne löysi kokin puolen vuoden etsinnän jälkeen

Työllisyystilanne on Suomessa parantunut vauhdilla ja se näkyy kaikissa työllisyyttä mittaavissa luvuissa. Esimerkiksi toukokuussa Suomessa tuli avoimeksi yli 110 000 uutta työpaikkaa, yli 30 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kun töitä on paljon tarjolla, moniin työpaikkoihin tekijän löytyminen kestää pitkään. Esimerkiksi Satakunnassa yli kaksi kuukautta auki olleiden työpaikkojen määrä nousi voimakkaasti alkuvuoden aikana.

Toukokuun lopussa tällaisia työpaikkoja oli Satakunnan alueella yli 800 eli reilu neljännes kaikista avoimista työpaikoista. Yli puoli vuotta oli ollut auki noin 270 työpaikkaa.

Hoiva-ala nousee esiin pitkään avoinna olleiden työpaikkojen alakohtaisessa erittelyssä. Kauan voi tekijää joutua etsimään myös moniin siivous- ja ravintola-alan työtehtäviin.

Ravintoloitsija Mika Lanne istuu Cafe Antonin terassilla.
Mika Lanne kertoo, että koronasulkujen aikana ravintola-alan tilapäinen työvoima eli ekstraajat katosivat alalta. Kuva: Mika Viljanen / Yle

Majoitus- ja ravintola-alalla monta toivetta päättäjille

Toimitusjohtaja Timo Lappi matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:stä on luotsannut alaa, jonka taival on ollut varsin kivikkoista viime aikoina.

Parin vuoden koronarajoitukset iskivät yrityksiin rajulla kädellä. Nyt hankaluuksia aiheuttavat Ukrainan sodan myötä nousseet kustannukset ja kuluttajien epäluottamus tulevaan.

Samalla matkailu- ja -ravintola-alaa jäytää syvä huoli työvoiman riittävyydestä. Toimitusjohtaja Lappi vaatiikin painokkaasti hallitukselta toimia, jotka helpottaisivat tilannetta.

Hänen mukaansa kiireellisin niistä on esitys tartuntatautilain väliaikaisista muutoksista, jota valmistellaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriössä. Lapin mukaan hallituksen ei tulisi antaa lakiesitystä, joka mahdollistaisi jatkossakin koronarajoitukset ravintoloissa.

– Koronaa pitää pystyä hoitamaan lääketieteellisin keinoin. Alan yritykset ja työntekijät on jo ajettu tarpeeksi ahtaalle, Lappi sanoo.

Kannustinloukut ja Aasia

Ravintola-alalla monet työpaikat ovat osa-aikaisia, mikä aiheuttaa osan rekrytointiongelmista. MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi purkaisi sellaisia kannustinloukkuja, jotka monesti estävät erityisesti osa-aikaisen työn vastaanottamisen.

Kannustinloukulla tarkoitetaan tilannetta, jossa työttömän ansiot eivät juurikaan kasva töihin mennessä.

– Majoitus- ja ravintola-ala toki pyrkii mahdollisimman paljon muuttamaan osa-aikaisia töitä kokoaikaisiksi. Suomessa kysynnän luonne on sellainen, että se ei ole helppoa.

Lappi viittaa siihen, että maanantait ja tiistait ovat ravintola-alalla Suomessa yleensä erittäin hiljaisia päiviä. Sunnuntaipäivän kannattavuutta puolestaan rasittaa tuplapalkka.

Henkilökuva
Mara ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi näkee työperäisen maahanmuuton lisäämisen yhtenä keinona helpottaa alan työvoimapulaa. Kuva: Mikko Koski / YLE

Majoitus- ja ravintola-alan työvoimapula ei vaivaa pelkästään Suomea vaan käytännössä koko Eurooppaa. Alan nokkamies edistäisikin työperäisen maahanmuuton kasvua ja uskoo, että työvoimaa voisi löytyy etenkin Aasian suunnasta.

– Esimerkiksi Intia on sellainen maa, jossa Suomi voisi olla houkutteleva kohde. Uskoisin, että työpaikka Suomessa voisi parantaa monen intialaisen elämänlaatua ja sinne kannattaisi satsata, Timo Lappi visioi.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 30. kesäkuuta kello 23:een asti.

Lue myös:

Ravintola-alan työvoimapula vaivaa kaikkialla Suomessa – sulkemisilta on pääosin vältytty

Kauppajätti S-ryhmä sulkee yllättäen kymmenkunta ravintolaa kesäksi pääkaupunkiseudulla – taustalla ankara työvoimapula

Ravintoloitsija Tony Brander tekee satatuntista työviikkoa: "Työntekijäpulahan on aivan infernaalinen"