Kun Timo Nyström saapuu ampumaradalle valkoisen kepin ja opaskoiran kanssa, on muilla harrastajilla ihmettelemistä. Asekotelosta nousee ilmakivääri, jolla Nyström ampuu mestarillisesti – vaikka hän ei näekään juuri mitään.
– Kyllä siellä radalla saatetaan vähän katsoa perään ja naureskella, kunnes huomataan, että mies osaa hommansa. Kun ihminen kuulee, että olen sokkoampuja, niin ne on ihan että häh? Mutta kyllä ne sitten ymmärtää, kun selittää.
Toimittajallekin pitää selittää, että ilmakivääriammunta on näkövammaisille ja näkeville muuten sama laji, mutta tarkkojen silmien sijaan näkövammainen tarvitsee tarkat korvat.
Näkövammaisten ilmakivääriammunnassa tauluun kiinnitetään infrapuna-LED-valo 60 millimetriä napakympin alle ja aseeseen kiinnitetään kamera. LED-valon havaitsevaan kameraan on kytketty kuulokkeet, jotka ampuja laittaa korviinsa. Silmät on kokonaan peitetty.
– Mitä korkeamman äänentaajuuden kamera antaa, sitä keskemmällä tähtäys on sitä LEDiä. Siitä sitten vain säädetään, että luoti osuu 60mm LEDistä ylöspäin.
"Tuli sellainen tunne, että olisi helpompi elää, jos näkö lähtisi kertalinttuulla"
Matka itsevarmaksi näkövammaiseksi ampujaksi ei ollut lyhyt eikä mutkaton.
Nyströmillä on perinnöllinen silmänpohjan verkkokalvosairaus, joka on vienyt näkökyvyn lähes kokonaan. Toinen silmä on sokea ja toisellakaan ei näe kuin hyvässä valossa lukea isoja kirjaimia.
Ensimmäiset oireet ilmaantuivat teini-ikäisenä ja pahenivat hiljalleen. Meni vuosia ennen kuin Nyström hyväksyi sairautensa realiteetit.
– Oma ajatus oli, että status ihmisenä muuttuu, jos myönnän meneväni sokeaksi. Olin satavarma, että minusta tulee huonompi ihminen, jos tunnustan asian ensin itselleni ja sitten muille.
Monet kerrat osui varvas ikävästi huonekalun kulmaan tai pää ovenkarmiin. Jokainen kolhu oli ikävä muistutus tosiasioista.
– Joskus tuli sellainen tunne, että olisi helpompi elää, jos näkö lähtisi kertalinttuulla, ettei näkisi yhtään mitään.
Autolla ajaminen loppui, kun Nyström ei vuonna 1994 Mikkelissä autolla ajaessaan nähnyt ajoradan ylittävää puomia ja ajoi sen läpi. Silloin loppui myös näkökyvyn teeskentely.
– Tajusin, ettei ollut enää vaihtoehtoja. Ja sitten huomasin, ettei olekaan ihmisiä, jotka katsoo alaspäin. Olikin vain niitä, jotka tarjosi kättä ja apua.
Ensin meni näkö, sitten tuli ase
Moni voisi luulla, että ampuminen on jäännös näkevän elämästä, mutta itseasiassa Nyström tarttui aseeseen vasta vuonna 1996 menetettyään näkönsä. Nyström liftasi 5-vuotiaan Onni-poikansa kanssa Kuortaneelle, jossa oli Suomen näkövammaisliiton järjestämä ammunnan esittelytilaisuus.
– En minä sitä mitenkään suunnitellut. Ajattelin, että käydäänpäs kokeilemassa.
Hitaasti, mutta varmasti harjoittelulla alkoi tulla tuloksia. Vuosien saatossa Nyström on ollut aktiivisesti mukana myös lajin kattojärjestössä säätämässä sääntöjä ja säädöksiä, siitä mihin suuntaan laji kehittyy. Samalla hän on kehittynyt itse.
Nyströmin vaimo Jaana on korvaamattomassa roolissa avustajana arjen lisäksi ammunnassa. Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa huolehtia varusteista ja siitä, että Nyström ampuu oikeaan suuntaan. Suorituksen aikana hän myös ilmoittaa, miten laukaukset osuvat tauluun.
– Minä en näe mitään, eikä siellä saa puhua, joten Jaana naputtaa minun oikeaan rystyseen osumat ja suunnat.
Yhteistyö selvästi toimii: Nyström on muun muassa ensimmäinen para-ampumaurheilun MM-kultamitalisti vuodelta 2019.
Viimeisimmät mitalit ovat Münchenin 2022 World Para Shooting Sportin maailmancupista, jossa Nyström voitti ilmakiväärin makuukilpailussa hopeaa ja pystyasennon ammunnassa pronssia.
Seuraavaksi on tähtäimessä lajin MM-kisat, jotka järjestetään marraskuussa Arabiemiraateissa.
Kahvipöydässä Nyström vääntää vitsiä sairaudestaan ja juttelee rennosti asioista, jotka joskus olivat pelottaviakin.
– Kun muistaa pitää suun virneessä, niin huomaat yhtäkkiä, että oletkin aikalailla voittaja.