Huumeiden käyttöhuoneita vaativa kansalaisaloite on kerännyt yli 50 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite ehdottaa, että eduskunta käynnistää lainvalmistelun huumausaineiden käyttötilakokeilusta.
Tampereella käyttöhuoneiden kokeileminen jakaa odotetusti mielipiteitä.
Tampereen apulaispormestari Johanna Loukaskorpi (sd.) suhtautuu huumeiden käyttöhuoneisiin myönteisesti.
– Näen tässä paljonkin hyötyjä erityisesti yksilöiden kannalta. Sillä voidaan ehkäistä huumekuolemia, toteaa Johanna Loukaskorpi.
Hän korostaa, että koska käyttöä ei pystytä estämään, tarjottaisiin tilat, joissa turvallinen käyttö olisi mahdollista. Se, ettei piikkejä jäisi kirjastoihin, yleisiin vessoihin tai puistoihin, auttaisi myös muun yhteisön tilannetta.
– Ja pitää muistaa, että näille ihmisille turvallinen tila mahdollistaisi myös terveydenhoidon.
Sopivien tilojen löytäminen ongelma
Loukaskorpi ennakoi, että yhdeksi isoksi haasteeksi nousisi sopivien tilojen löytyminen kaupunkikeskustasta.
– Siinä tulee aina vastustusta. Oli sitten kyse erilaisista asumisyksiköistä syrjäytymisvaarassa oleville ryhmille tai huumeiden korvaushoitoihin liittyvistä hoitopaikoista.
Toinen iso kysymys on vuoden alussa aloittavat hyvinvointialueet. Käyttöhuonekokeilun aloittaminen ei ole sen jälkeen enää pelkästään Tampereen asia, vaan vaatii koko hyvinvointialueen päätöksentekoa.
– Luulen, että kaupungeissa asiaan suhtaudutaan myönteisemmin kuin pienemmillä paikkakunnilla.
Nuorten asenteet huolestuttavat
Yle tavoitteli tiistaina Tampereen valtuustoryhmien puheenjohtajia kertomaan kantansa asiaan.
Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi toteaa, että valtuustoryhmässä ei ole asiasta keskustelu eikä tietoa ryhmän kannasta ole. Salmen oma kanta on vielä pohtiva.
Salmi sanoo olleensa jo pidempään huolissaan siitä, että nuorten keskuudessa huumeiden käyttö on entistä hyväksyttävämpää ja huumekokeilut ovat yleistyneet.
– Minkä signaalin huumeidenkäyttöhuoneet antavat? Lisääkö se entisestään huumeiden käytön hyväksyttävyyttä, hän pohtii. Salmi ei esimerkiksi kannata kannabiksen laillistamista.
Salmi on myös huolissaan huumeiden käyttäjien hoitojonojen pituudesta.
– Painottaisin ennaltaehkäisyä. Jos vain seurauksia hoidetaan, niin mikään raha ei tule ikinä riittämään.
Myöskään Kokoomuksen valtuustoryhmä ei ole käyttöhuoneasiaa ryhmän sisällä käsitellyt. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Kalervo Kummola toteaa henkilökohtaisena mielipiteenään, että ei kannata huumeiden käyttöhuoneiden ottamista käyttöön Tampereella.
– Huumeiden käyttö on kiellettyä Suomen laissa, toteaa Kalervo Kummola.
Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Stenhäll toteaa, että ryhmällä ei ole virallista kantaa, mutta valtuustoryhmässä on paljon kannatusta käyttöhuoneille.
– Jos lainsäädäntö saadaan aikaiseksi, Tampereella asiaa kannattaisi ainakin kokeilla, hän toteaa.
Stenhällin mielestä on selvää, ettei nykyinen lähestymistapa huumeasioihin toimi. Tarvitaan erilaisia asiantuntijoiden suosittelemia keinoja huumeiden aiheuttamien haittojen vähentämiseksi. Jos huumehaittoja saadaan vähennettyä käyttöhuoneiden avulla, myös keskustan viihtyvyys ja sitä kautta elinkeinoelämä hyötyvät.
Käyttöhuoneet nähdään signaalina käytön hyväksymiseen
Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei kannata huumeiden käyttöhuoneiden kokeilua Tampereella. Valtuustoryhmän mielestä käyttöhuoneet eivät ole ratkaisu kasvavaan huumeongelmaan.
– Huumeiden käyttäjien palveluissa tarvitsemme esimerkiksi ympärivuorokautisia hoitojaksoja niille, jotka pyrkivät tosissaan huumeista eroon. Pelkkä korvaushoito ei useinkaan riitä, toteaa Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva.
Kaleva korostaa, että valtuustoryhmässä käyttöhuoneet nähdään mahdollisena porttina laajempaan huumeiden sallivuuteen ja käyttöön. Hänen mielestään kansalaisten syrjäytymistä sekä yhteiskunnan taloudellista kurjistumista pitää pystyä vähentämään. Yleinen pahoinvointi saattaa hyvinkin kanavoitua huumeiden käyttöön.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä suhtautuu myönteisesti käyttöhuoneiden kokeiluun Tampereella. Käyttöhuoneiden uskotaan ensisijaisesti vähentävän huumekuolemia ja suojelevan päihderiippuvaisten henkeä ja terveyttä. Muita hyötyjä nähdään siinä, että julkiset paikat rauhoittuisivat käytön siirtyessä turvallisiin ja valvottuihin tiloihin.
– Nykylinja estää ihmisiä hakemasta apua päihdeongelmiin rangaistusten pelossa. Sen sijaan tarvittaisiin mm. nopeampaa hoitoonpääsyä sekä enemmän ja laadukkaampia korvaushoitoja, toteaa Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Milka Hanhela.
Hanhelan mielestä erityisen tärkeää tämä on nyt, kun nuorten huumekuolemat ovat kasvussa.
– Päihderiippuvuudesta voi parantua, mutta sitä varten täytyy olla elossa.
Hoitoa tarjottava riittävästi sitä haluaville
Keskustan valtuusryhmästä kerrotaan, että ryhmässä on useita eri näkökulmia asiaan eikä ryhmällä ole yhteistä kantaa. Jotkut valtuutetut vastustavat ja jotkut kannattavat.
– Henkilökohtaisesti näen asian niin, että tarvitsemme huumeongelmien torjuntaan kaikki mahdolliset keinot. Käyttöhuonekokeilu voisi olla yksi, toivottavasti tilapäinen, ratkaisu akuutin huumetilanteen taittamiseen, toteaa keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Vilhartti Hanhilahti.
Yleisemmin puolueessa ei ole tällä hetkellä suurta kannatusta sille, että huumeiden käyttö sallittaisiin julkisissa tiloissa. Mikäli käyttöhuoneiden kautta käyttäjä voi ohjautua vieroitushoitoon, niin silloin niille on peruste.
Hanhilahti toteaa, että huumeiden käyttöä tulisi pyrkiä kuitenkin rajoittamaan, eikä antaa sallivia signaaleja. Keskusta kokee, että olisi panostettava ennaltaehkäiseviin palveluihin ja nykyisen malliseen huumetyöhön.
– Uskon, että tästä tulemme käymään vielä laajan sisäisen keskustelun, toteaa Hanhilahti.
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä ei myöskään kannata huumeiden käyttöhuoneiden kokeilua Tampereella. Ryhmästä todetaan, että lain muuttaminen huumausaineiden käyttötilakokeilusta avaa koko lainsäädännön huumausaineiden käytön osalta myönteisempään suuntaa.
– On erikoista etsiä päihdehoidon ohjauksen ja riittävän pitkien hoitojaksojen puutteellisuuteen ratkaisua käyttöhuoneilla, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Sirpa Pursiainen.
Kristillisdemokraatit korostavat, että huumeiden käyttäjien hoidon tulee olla kokonaisvaltaista. Hoidon tulee sisältää itse huumehoidon ja mielenterveyden tukemisen lisäksi koko elämän tukemista. He kannattavat myös lääkkeettömän korvaushoidon lisäämistä.
Lue myös:
Täydennetty 26.7.2022 kello 15:23 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän kommenteilla.
Täydennetty 26.7.2022 kello 17:49 Kokoomuksen valtuustoryhmän kommenteilla.
Täydennetty 27.7.2022 kello 8:57 Keskustan valtuustoryhmän kommeneilla.