Sitä kuvittelisi, että Suomessa ei voisi joutua laillisesti kiristyksen uhriksi.
Korkein oikeutemme on eri mieltä. Se päätti suuressa viisaudessaan, että teleoperaattoreita voidaan velvoittaa jälleen laajemmin luovuttamaan piratismista epäiltyjen ihmisten yhteystietoja.
Tämä on oletettavasti herättänyt riemua piraattikirjeillä bisnestä tekevien firmojen keskuudessa.
“Nyt tullaan palaamaan käytäntöön, jossa tekijänoikeutta pystytään kattavasti valvomaan”, kommentoi korvausvaatimusten massapostittamisesta tunnetun Hedman Partnersin edustaja Iltasanomien haastattelussa.
Kyseinen valvonta muistuttaa kuitenkin enemmän rahaa kerjääviä huijaussähköposteja.
Jos piraattikirjeen lähettävä firma epäilee sinun ladanneen netistä tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia, postiin saattaa kolahtaa uhkailunsävyinen maksuvaade.
Jää ihmisen omalle vastuulle, maksaako summan vai ei. Joitain tapauksia on viety oikeuteen ja niissä on käynyt vaihtelevilla tavoilla.
Minusta kyse ei aidosti ole mistään tekijänoikeuksien valvonnasta, vaan opportunistisesta bisneksestä kyseenalaisia laskuja lähettämällä, joiden maksajaksi voi helposti joutua syytönkin. Voi joutua täysin aiheetta stressaamaan siitä, pitääkö suostua kiristykseen, vai ottaa riski ja mahdollisesti joutua vuosien oikeusprosessiin, jossa voi käydä huonosti.
Tekijänoikeusrikos on nimensäkin mukaisesti rikos, ja jos jonkun sitä tulisi valvoa, niin poliisin eikä ahnaiden lakifirmojen.
Tapa, millä tekijänoikeuksien haltijat ovat onnistuneet vuosien aikana sotkeentumaan viranomaistoimintaan on mielestäni hyvin kyseenalaista. Tämä on nähty myös uudestaan ja uudestaan lainsäädännössä, missä lobbarit on päästetty tekemään lakitekstejä ohi ansioituneiden ammattilaisten.
Tekijänoikeuksien haltijat kätyreineen jatkavatkin nähdäkseni ansiokkaasti myyttien haltijoiden yleistä pahantahtoisuutta ja taipumusta tehdä monimutkaisia ja eettisesti kestämättömiä sopimuksia.
Piratismi ei edes ole oikeasti vakava ongelma. Kun piratismi vielä voi kymmenkunta vuotta sitten paksummin, EU:n tutkimus totesi jo silloin, että se ei voinut osoittaa piratismin syrjäyttävän myyntiä.
Sen jälkeen piratismin suosio Euroopan alueella on suorastaan romahtanut. Piraattisisällön kulutus puolittui vuosien 2017 ja 2020 välillä. Suomessa ollaan vieläpä erityisen lainkuuliaisia, olemme elokuvien piratoinnissa kolmanneksi viimeisiä.
Sen huomaan myös elämässäni.
Teinivuosinani käytännössä jokainen ikätoverini latasi laittomasti kaikkea musiikista peleihin ja elokuviin. Erityisesti musiikkia oli gigoittain kovalevyillä, poltetuilla cd-levyillä ja mp3-soittimilla.
Ajat ovat muuttuneet ja keskusteluissa on tullut selväksi, että nykynuoriso ei enää hallitse läheskään samalla laajuudella warettamista ja muita hämärähommia.
Eikä se ole ihmekään. Omissa piireissäni musiikin lataaminen käytännössä loppui sillä hetkellä, kun Spotify laajoine katalogeineen saapui kaikkien saataville.
Sama kehityskulku on käynyt pelien ja sarjojen kohdalla, missä Steamin ja Netflixin kaltaiset jättiläiset tappoivat piratismin olemalla vain yksinkertaisesti paljon, paljon parempia ja helpompia vaihtoehtoja. Kuka jaksaa ährätä torrenttien ja tekijänoikeusohjelmien ja VPN-verkkojen kanssa, kun voi vain maksaa verkkokaupoissa digisisällöistä alemyynneissä joitain kymppejä.
Huonontuvissa ja pirstaloituvissa palveluissa piilee se aito uhka rahanlähteitään suojeleville tekijänoikeuksien haltijoille.
Samalla kun suoratoistopalvelut lisääntyvät kulovalkean tavoin, mainokset ja erikseen vuokrattavat leffat hiipivät niihin. Näiden puute oli se paras piirre, mikä mahdollisti suoratoiston voiton.
Kun sisältö jakaantuu uusiin ja uusiin palveluihin ja uusien maksumuurien taakse, piratismi voi kohta taas olla se perustallaajan ensisijainen vaihtoehto.
Tuukka Tervonen
Kirjoittaja on kaikenlaisen mediasisällön suurkuluttaja joka ei halua miettiä, kuinka suuria summia kulttuurituotteisiin menee kuukaudessa.
Kolumnista voi keskustella 17.8. klo 23.00 saakka.