BELFAST Kukaan ei säästy vitsailulta veitsenterävän huumorin Pohjois-Irlannissa, ainakaan kukaan elävä ihminen.
– Kaikesta saa ja pitää laskea leikkiä, paitsi kuolleista sukulaisista. Ja Boris Johnson on jo poliittinen ruumis, naureskelee Pat ystävänsä Steven kanssa matkalla kotiin Belfastin pohjoisosassa.
Konservatiivipuolue valitsee uuden pääministerin riveistään syyskuussa. Britannian uusi johtaja on joko ulkoministeri Liz Truss tai entinen valtiovarainministeri Rishi Sunak. Pat ja Steve eivät ole kovin kiinnostuneita politiikasta.
– Brexit jätti tänne sotkua, tuskin sitä kukaan Lontoossa siivoaa, Pat sanoo.
Pohjois-Irlannissa EU:hun ja Britanniaan suhtautumista määrittelevät usein uskontokunnat. Lojalistit eli Britanniaan kuulumista kannattavat ovat pääosin protestantteja. He vastustavat Irlannin saaren yhdistymistä.
Irlannin yhteyttä kannattavat ovat enimmäkseen katolilaisia. He suhtautuvat myönteisemmin unioniin.
Molemmat pääministeriehdokkaat ovat jo asemansa vuoksi brexitin kannalla ja seisovat tehdyn päätöksen takana.
Pohjois-Irlannissa Lontoo koetaan kaukaiseksi. Pat ja Steve viittaavat sotkulla välitilaan, johon Pohjois-Irlanti jäi tammikuussa 2020. Se jäi tavarakaupan osalta EU:n sisämarkkinoille ja emämaasta tuotavat tuotteet tullataan sen satamissa.
Uusi tulliraja syntyi Irlanninmerelle. Pohjois-Irlannin ja Irlannin maaraja haluttiin säilyttää avoimena.
Ei selvää suosikkia
Sairaanhoitaja Caoimhe McConnell on piipahtanut ruokatauolla ulos ja palaa pian työhönsä lastenosastolle Royal Victoria-sairaalaan.
– Iho kuivuu ja halkeilee jatkuvasta suojakypärien ja maskien käytöstä. Se jatkuu pääministeristä huolimatta, McConnell tuumii.
Hän toivoo raskaasta työstä lisää palkkaa.
– Olemme koronataistelun etulinjassa jo kolmatta vuotta. Kaikki väsyvät ja useat miettivät alanvaihtoa, sanoo hoitaja McConnell.
Pääministerin valitsevat syyskuussa konservatiivipuolueen 200 000 jäsentä postiäänestyksellä. Jäljelle jääneistä kahdesta ehdokkaasta McConnelilla ei ole selvää suosikkia.
Pääministerin vaihtumisen lisäksi Britanniassa halutaan muutoksia kauppasuhteisiin.
Britannia haluaa osin purkaa kauppaa järjestelevää Pohjois-Irlannin protokollaa.
Erityisesti ulkoministeri Truss on ollut valmis tekemään muun muassa tavarakauppaa ja arvonlisäverotusta koskevan lakimuutoksen.
EU on puolestaan ollut haluton tekemään muutoksia vaivalla neuvoteltuun sopimukseen. Sen tulkinnan mukaan Britannia ei voi itsevaltaisesti muuttaa sopimusta. Kauppapolitiikan kiemurat odottavat siis Boris Johnsonin seuraajaa.
Pohjois-Irlannissa äänestäjät näyttävät antavat yhä vahvemmin tukensa nykyisille kauppasäännöksille. Kuningattaren yliopiston tekemän gallupin mukaan Pohjois-Irlannin protokollan suosio on kasvanut helmikuun 50 prosentista kesäkuun 55 prosenttiin.
Satamien liikenne tukossa
Vapaaehtoistyötä tekevä Martin sanoo, ettei halua kuviin, vaikka politiikka sinänsä kiinnostaa.
Viisissäkymmenissä oleva belfastilaismies sanoo katsoneensa koosteen maanantain tv-väittelystä Liz Trussin ja Rishi Sunakin välillä.
– Pohjois-Irlantia ei mainittu kai kertaakaan. Luulisi nyt herra- ja rouvaehdokkailla olevan muutakin keskusteltavaa, kuin puvun tai korvakorujen hinta, ihmettelee Martin viitaten ehdokkaiden keskinäiseen piikittelyyn vaatteiden hinnasta.
Hän tuhahtaa lähtevän Boris Johsonin poliittiselle perinnölle.
– Satamat ovat solmussa ja tukossa. Ei pitänyt tulla mitään rajaa, mutta se tuli tuohon merelle kuitenkin. Johnson on huijari, joka ei lupauksista piittaa. Vihaan häntä niin, etten oikein pysty katsomaan häntä enää, Martin sanoo.
Brittihallituksen suosio on Pohjois-Irlannissa melko alhainen. Samassa yliopiston gallupissa hallitukseen luotti neljä prosenttia äänestäjistä.
Martinin mukaan Tory -puolue, konservatiivit eivät ole juurikaan kiinnostuneita Pohjois-Irlannista. Martinin mielestä Rishi Sunak olisi parempi valinta, koska hän on kahdesta ehdokkaasta vähemmän oikealla ja kenties Liz Trussia joustavampi.
Pohjois-Irlannin talous on virkistynyt esimerkiksi Walesia enemmän. Monet yritykset hyötyvät vahvistuvista kauppasiteistä Irlantiin ja unioniin. Bruttokansantuote kasvoi Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2021 kesä-syyskuussa 1,6 prosenttia.
Toisille kuten rahtiyrityksille muutos merkitsee paperisotaa ja pitkittyneitä kuljetusaikoja. Alaa kurittaa myös polttoaineen kallistuminen.
Itsehallinnon yhteistyö vaikeutunut
Jos kauppakiista aiheuttaa harvenevia hiuksia Downing streetillä pääministerin virka-asunnossa, niin Pohjois-Irlannissa se on lamauttanut aluehallinnon.
Brittimielinen Demokraattinen unionistipuolue DUP kieltäytyy hallitusyhteistyöstä Irlannin yhdistymistä ajavan tasavaltalaisen Sinn Féinin kanssa ennen kuin kauppakiista saadaan ratkaistua. Tämä lisää paineita epävakauden lisääntymiseen.
1970- ja 1980-luvun väkivaltaisuuksien – protestanttien ja katolilaisten avoimen vihanpidon – ei haluta toistuvan. Vaikka pinnan alla kytee, kovalla työllä aikaan saatu Pohjois-Irlannin rauhansopimus eli niin kutsuttu Pitkäperjantain sopimus halutaan säilyttää.
Luottamus sitkeiden saarelaisten selviytymiseen on ainakin luja.
– On tässä kestetty helteet, kyllä siinä menee jälleen yksi pääministerikin, huikkaa Pat loikatessaan bussiin.
Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka.
Lue lisää: