Kesäaika kutsuu pyöräilijöitä ympäri Suomen hyppäämään junan kyytiin.
Vaasasta Helsinkiin matkustava Reko Sietsalo kertoo matkustavansa junassa pyöränsä kanssa varsin usein. Sietsalo arvioi kulkevansa pyörällä noin puolet kaikista matkoistaan.
Sietsalon mukaan junista löytyy yleensä 2-3 pyörää, mikä on hänen mielestään vähän.
– Mutta ongelma on se, ettei niitä [pyöriä] konduktöörit oikein vahdi. On sattunut usein niin, että varaamani paikka on jo täytetty, Sietsalo sanoo.
VR:n operatiivisen päällikkö Jaakko Rantalan mukaan pyörien kuljettaminen junissa on lisääntynyt viime vuosina koko Suomessa.
– Etelä-Suomessa pyöräilijöitä näkyy kyllä enemmän kuin esimerkiksi Pohjanmaan reiteillä, Rantala toteaa.
Pyöräpaikkoja voisi olla enemmän – myös kolikkolukot ärsyttävät matkustajia
Pyöräpaikkojen paremman valvonnan lisäksi Sietsalon mielestä paikkoja voisi olla myös enemmän.
– Ehkä voisi olla enemmänkin. Viisi paikkaa per vaunu.
– Tai lisätään vaunuja sen mukaan, kuinka paljon pyöräpaikkoja varataan, hän pohtii.
Pyörän kuljettaminen junassa on Sietsalon mielestä kuitenkin helppoa.
– Maan tasalla vaan. Ne koukkumalliset telineet on kömpelöitä, ne ei toimi jos ohjainkannattimessa on kiinni tavaraa. Toimivin on monttu, mihin etukiekko menee, Sietsalo sanoo.
Vaasaan kesäksi töiden perässä muuttanut helsinkiläinen Anni Erkko kulkee pyöränsä kanssa junassa harvoin.
Erkon mukaan tietyissä tilanteissa on kuitenkin hyvä, että pyörää on mahdollista kuljettaa junassa mukana.
– Mulla ei ole koskaan tullut sellaista tilannetta vastaan, että en saisi pyörää junaan.
– Pyöräpaikat voisivat kuitenkin olla parempia, itse en ainakaan kanna mukana 50 sentin kolikoita, Erkko naurahtaa.
Yöjunien matkatavarakapasiteettia on kasvatettu – Pendolinoihin paikkoja ei voida asentaa
Pyöräilyn suosio on Rantalanmukaan sesonkipainotteista.
– Pyöriä käytetään eniten kesäisin, keväisin ja jonkin verran myös syksyisin, mikä on tietenkin luonnollista, Rantala sanoo.
Kesäaikaan pyöriä käytetään tasaisesti kaikissa junissa. Pyörien käytössä kuitenkin korostuu erityisesti Helsinki-Turku välinen reitti.
Pyörien kuljettaminen junissa on kasvanut jo korona-aikana.
Olemme selvittäneet, voitaisiinko pyöräpaikkoja lisätä, mutta Pendolinon rungon muodon vuoksi niihin ei löydy paikkoja, joihin telineet voitaisiin turvallisesti asentaa.
Jaakko Rantala
Tällä hetkellä junien pyöräpaikkojen lisäämisen tarvetta Rantalan mukaan selvitetään.
Esimerkiksi kaukoliikenteen Pendolino-junista pyöräpaikat puuttuvat kokonaan.
– Olemme selvittäneet, voitaisiinko pyöräpaikkoja lisätä, mutta Pendolinon rungon muodon vuoksi niihin ei löydy paikkoja, joihin telineet voitaisiin turvallisesti asentaa, Rantala kertoo.
Kuitenkin esimerkiksi junalla Turun satamaan ja siitä Ahvenanmaalle laivalla jatkaville on lisätty yöjunien matkatavaravaunuja, joiden pyöränkuljetuskapasiteettia on kasvatettu. Yöjunien matkatavaravaunuihin mahtuu kahdeksan pyörää.
Tavallisen Intercity-junan pyöräpaikat vaihtelevat Rantalan mukaan 5-6 paikan välillä.
Lisäksi käsimatkatavarana on mahdollista kuljettaa taittopyörää, jos sen saa mahtumaan matkatavaralokeroon tai hattuhyllylle.
VR selvittää, pitäisikö pyöräpaikkoja lisätä myös muihin juniin
Rantalan mukaan tällä hetkellä VR:llä on käynnissä asiakaskysely pyöriin liittyen.
– Tarkoituksena on kysyä asiakkaiden mielipidettä ja tarvetta pyöräpaikkojen lisäämiselle muissa junissa, hän sanoo.
Asiakasmäärät VR:llä ovat olleet ylipäätään kasvussa. Esimerkiksi kotimaan kaukoliikenteessä tehtiin kesäkuussa yhteensä 1,2 miljoonaa matkaa.
Matkoja tehtiin Rantalan mukaan noin 70 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna, ja 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.
– Asiakasmäärien kasvu näkyy myös työskentelyhyttien ja ravintolavaunun käytössä, hän kertoo.
Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon 10. elokuuta kello 23 asti.
Juttua korjattu 10.8.2022 16:45: Selkeytetty aiempaa ilmausta Turku-Ahvenanmaa-välistä. Välillä tarkoitetaan Turun satamaan junalla matkustavia, jotka etenevät Ahvenanmaalle laivalla.
Lue lisää: