Poliisi kertoi torstaina keskeyttäneensä Kauhavalla kadonneen marjastajan aktiiviset etsinnät tuloksettomina.
Sen sijaan kyläläiset ja monet mukana olleet vapaaehtoiset päättivät vielä jatkaa etsintää uudelleen torstaina iltapäivällä. Etsintä tapahtuu nyt täysin vapaaehtoisvoimin, mutta vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepan tukemana.
– Poliisin kanssa on sovittu ja neuvoteltu, ja he ovat tyytyväisiä, että näin jatketaan. On sitten vapaaehtoisten omassa harkinnassa, kuinka kauan vielä etsivät, kertoo Vapepan toimintaa koordinoiva Aki Valonen.
Ei havaintoja kadonneesta
Etsinnät aloitettiin tiistaina heti poliisille tulleen katoamisilmoituksen jälkeen. Ympärivuorokautiseen etsintään on osallistunut viranomaisten lisäksi kadonneen omaisia, kyläläisiä sekä runsas joukko Vapepan etsijöitä.
Poliisin mukaan heillä on merkittävä rooli etsinnöissä. Poliisin näkökulmasta asian tutkinta jatkuu nyt kadonneen henkilön tutkintana.
Mikäli kadonneen mahdollisesta olinpaikasta ilmenee lisätietoa, myös poliisi jatkaa etsintöjä.
67-vuotias nainen lähti maanantaina puolen päivän jälkeen metsään Kauhavan Pelkkikankaalle. Häneen ei ole sen jälkeen saatu yhteyttä, eikä hänestä ole tehty havaintoja.
Poliisi kertoo, että kadonnut on tukeva, noin 165-senttinen ja harmaahiuksinen. Hänellä on yllään sinertävät housut sekä mahdollisesti päässään hyttyssuoja.
Kaikki havainnot voi edellen ilmoittaa Poliisin tilannekeskukseen numeroon 0295 440 513.
Juttua päivitetty vapaaehtoisten näkökulmasta iltapäivällä 4.8.2022 klo 16:45.
Lue myös: Kadonnutta marjastajaa etsitään edelleen Kauhavan Pelkkikankaalla