Toholampilaisella Konsta Lamulla on vielä yksi käsikonsoli; se ei ole mennyt kaupaksi.
Pelikoneen, näytön ja Xboxin Lamu sai jo myytyä. Tarvetta niille ei ole, sillä mies pisti pelit pussiin ja lopetti kymmenvuotisen harrastuksensa.
Päätös ei syntynyt yhtäkkiä, vaan kypsyi parin vuoden aikana, kun Lamu alkoi miettiä prioriteettejaan.
– Päällimmäinen syy on, ettei enää kiinnosta istua tunteja tietokoneella. Nuorempana siitä sai enemmän iloa, kun kaveritkin pelasivat. Se oli sosiaalinen tapa. Sitten kaverit vaihtoivat peleihin, jotka eivät kiinnosta minua ja pelasin enimmäkseen yksin. Se ei ollut enää kivaa, sanoo Lamu.
Samalla Lamu huomasi, että läheisiksi luultujen kaverien kanssa ainoa yhteinen asia olikin ollut pelaaminen.
– Rupesin tajuamaan, että tämä on ihan älytöntä ajanhukkaa.
Mutta ei: Lamu ei tuomitse pelaavia eikä pidä omaakaan pelaamistaan ongelmana. Hän näkee harrastuksen hyödyt: kaverit, kielitaidon ja koordinaation paranemisen.
Harrastus on hänestä vielä parempi niille, jotka osaavat pitää sen kurissa ja joiden elämään mahtuu pelaamisen ympärille muutakin.
– Nautin siitä, mutta nyt nautin enemmän muusta. Vapaa-aika vähenee koko ajan, ja koen, että sen voi käyttää paremminkin, sanoo Konsta Lamu.
Tilalle tuli enemmän unta, liikkumista ja aikaa kavereille ja läheisille.
Digipelaajien keski-ikä jo 40
Suomessa on pitkään ajateltu, että viihdepelaaminen kuuluu vain johonkin tiettyyn ikäkauteen. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että näin ei ole ollut enää aikoihin.
Pelaajabarometri on kartoittanut suomalaisten pelaamista yli kymmenen vuoden ajan.
Tuorein barometri on parhaillaan työn alla, ja sen mukaan digipelaajien keski-ikä on enää hitusen alle 40 vuotta. Toissa vuodesta keski-ikä on noussut vuodella.
– Se kertoo, että lapsena tai nuorena aloittaneet eivät itsestäänselvästi lopeta pelaamista aikuistuessaan. Sitä jatketaan kuten mitä tahansa harrastusta, koska se on ollut olennainen osa elämää, sanoo tutkija Jani Kinnunen Tampereen yliopistosta.
Pelit voivat sen sijaan muuttua. Kun aikaa harrastukselle ei enää ole nuoruusvuosien tapaan, valitaan peli, joka ei vie pariakymmentä tuntia viikossa.
Kinnunen pitää terveellisenä sen miettimistä, miten pelaaminen suhteutuu muuhun arkeen ja aktiviteetteihin. Pelkkä tuntimäärä ei kerro mitään.
– Jos alkaa tuntea, että pelaaminen vie aikaa välttämättömältä, on hyvä tehdä muutoksia.
Pelaaminen vei lähes kaiken vapaa-ajan
Kouluaikoina Konsta Lamu pelasi viidestä kahdeksaan tuntia päivässä, viikonloppuisin enemmänkin. Vielä lukiossa pelaaminen jatkui normaalisti.
Vanhemmat vihjailivat, että jonakin päivänä poika ymmärtää lopettaa. He eivät kuitenkaan painostaneet, kunhan koulu sujui ja poika jaksoi.
– Silloin sanoin vielä, että kyllä tää pelaaminen on mun juttu, sanoo Lamu.
Kymmenen vuoden aikana Lamu on pelannut omien sanojensa mukaan "enimmäkseen räiskintää". Pääosassa koko harrastusaikana oli Counter-Strike: Global Offensive.
Täältä löydät juttuja CS:GOn kilpapelaamisesta.
Istuminen muuttui liikunnaksi
Lukion jälkeen Lamu piti välivuoden, kävi armeijan ja valmistui hoitoalalle. Päivätyön jälkeen väsyneenä ensimmäinen ajatus ei ollutkaan enää päästä pelaamaan.
– Aiemmin ajatus oli vain peleissä, elämä pyöri niiden ympärillä. Nyt on oppinut ymmärtämään, miten tärkeää on syödä ja nukkua hyvin ja liikkua, sanoo Lamu.
Vuosien huono ruokavalio sipseineen ja energiajuomineen vaihtui uuteen ja ohjelmaan tulivat sauvakävely, lenkkeily ja pyöräily.
Paino on lähtenyt laskuun ja energiataso nousuun: kunnon unien jälkeen ylöspääsy ei ole enää sellainen työmaa kuin ennen.
– Nyt on energisyyttä, jota ei ole ollut vuosiin. Hiilarisumu on lähtenyt, ja ajatus kulkee arjessakin paremmin .
Vanhusten parissa työskentelevä Lamu sanoo muuttuneensa myös sosiaalisemmaksi. Aiemmin ei oikein ollut virtaa olla ihmisten kanssa.
– Sitä vähän väkisellä vääntyi juttelemaan, koska töissä pitää kuitenkin olla läsnä. Nyt olen siellä, en vain hoitajana, vaan myös Konstana. Pystyn olemaan enemmän läsnä.
Lue lisää: