Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Somalian hotellihyökkäys on päättynyt 30 tunnin taistelun jälkeen

Uutistoimisto AP:n mukaan ainakin 20 ihmistä kuoli ja 40 haavoittui hyökkäyksessä. 

Somalia turvallisuusjoukkoja hotellialueella, jossa islamistien hyökkäys alkoi perjantaina.
Somalia turvallisuusjoukkoja hotellialueella, jossa islamistien hyökkäys alkoi perjantaina. Kuva: Said Yusuf Warsame / EPA
  • Yle–STT

Aseellinen selkkaus Somalian pääkaupungissa Mogadishussa sijainneessa hotellissa on päättynyt, kertoo turvallisuusjoukkojen komentaja uutistoimisto AFP:lle.

Komentajan mukaan kaikki Hayat-hotelliin linnoittautuneet islamistit ovat kuolleet. Komentaja kertoo, ettei hotellista ole kuultu enää laukauksia.

Turvallisuusjoukkojen ja islamistien taistelut hotellissa kestivät noin 30 tuntia. Al-Shabaab-islamistijärjestön asemiehet aloittivat hyökkäyksensä hotelliin perjantaina illalla.

Uutistoimisto AP:n mukaan ainakin 20 ihmistä kuoli ja 40 haavoittui hyökkäyksessä.

Al-Shabaabin vakitusvalta laajenemassa?

Hotelli-isku oli ensimmäinen al-Shabaabin veriteko pääkaupungissa sen jälkeen kun presidentti Hassan Sheikh Mohamud aloitti virkakautensa toukokuussa.

Al-Shabaab on al-Qaida-terroristijärjestön sirpaleryhmittymä, joka on perinteisesti kontrolloinut valtaosaa eteläisestä ja keskisestä Somaliasta. Nyttemmin järjestö on kuitenkin onnistunut laajentamaan vaikutusvaltaansa myös sellaisille alueille, jotka olivat aikaisemmin hallituksen valvonnassa.

Al-Shabaabin taistelijat ovat viime aikoina hyökkäilleet myös Etiopian rajalla sijaitseviin kohteisiin, mikä on saanut turvallisuusasiantuntijat uskomaan, että järjestö pyrkii tunkeutumaan uusille alueille.

Yhdysvaltalaisarvion mukaan al-Shabaabilla on riveissään 5000-10 000 taistelijaa yhteensä noin 15 miljoonan asukkaan maassa, ja järjestö hallitsee laajoja alueita Somalian etelä- ja keskiosissa, kertoo Financial Times.