Sähkömarkkinat käyvät tällä hetkellä kuumana. Seinäjoen Energian myymä edullinen sähkö kiinnostaa poikkeuksellisella tavalla. Puhelimet soivat tiuhaan ja uusia asiakkaita tulee joka päivä. Yhteensä viimeisen kuukauden aikana on solmittu 1000 uutta sähkösopimusta.
Syynä on se, että Seinäjoen Energia pystyy vielä myymään sähköä suhteellisen edulliseen hintaan: korotettukin hinta on maltillinen 10,2 senttiä kilowattitunnilta lokakuun alusta lähtien.
Toistaiseksi yhtiö pystyy vielä ottamaan uusia asiakkaita, mutta vain seinäjokelaisia. Muille edullista sähköä ei riitä.
– Kyseessä on kuitenkin kaupungin oma yhtiö, joka on kaupunkilaisia varten, sanoo toimitusjohtaja Vesa Hätilä.
Hätilä kertoo, että uudet asiakkaat ovat niitä, joilla on nyt sähkösopimus päättynyt tai katkolla.
– He ovat tehneet hintavertailua ja huomanneet, että meillä on edullisinta.
Korotuspaineita silti on
Hätilän mukaan tällä hetkellä tilanne on tällä hetkellä hyvä, mutta hän ei suinkaan paukuttele henkseleitään.
Yhtiö on yliomavarainen ja myy osan sähköstä pörssiin. Myynnillä se pystyy kompensoimaan muuten kalliita kustannuksia. Seinäjoen Energia ei siis joudu itse ostamaan kallista sähköä, vaan myy noin kolmasosan tuottamastaan sähköstä. Tärkeää on myös, että Olkiluoto jauhaa ydinsähköä, koska sillä on iso rooli Seinäjoen Energian tuottamassa sähkössä.
Hätilän mukaan poikkeuksellinen tilanne on kuitenkin riskialtis.
– Helppoa tämä ei ole. Korotuspaineita on, jos tilanne pahenee talvella.
Seinäjoen Energia on jo aiemmin kertonut nostavansa sähkön hintaa lokakuun alussa ja tarkastelevansa tilannetta uudellen loppusyksystä.
Seinäjoen Energialla on tällä hetkellä runsaat 30 000 asiakasta.
Juttua korjattu 13.9. kello 7.52: Korotettukin hinta on lokakuun alusta 10,2 senttiä kilowattitunnilta, ei 10,2 euroa kilowattitunnilta.
Lue myös: Seinäjoen Energia jäädytti sähkön myynnin kaupungin ulkopuolelle
Seinäjoen Energian myymän sähkön hinta nousee jälleen lokakuussa