Homma lähti siitä, kun päätin tilata kilon lasten xylitol-pastilleja. Ajattelin, että luontoa ja rahaa säästyy, kun en roudaa pieniä muovipurkkeja kotiin viikko toisensa jälkeen. Tilausvaiheessa järkytyin postimaksusta: 8,5 euroa!
Ovelana naisena pidin pienen xylitol-pastillin tilaus-pitchin alakerran lapsiperheelle. Että josko ryhdyttäisiin kimppatilaukseen — postimaksu puoliksi.
”Noin 1785 pastillia”, naapuri luki tuoteselosteen.
”Hyvät motiivit. Vaihtelunhaluisena kuluttajana mietityttää enää se, voivatko lapset sitoutua kahdeksi vuodeksi syömään vain mansikanmakuisia pastilleja”, hän jäi miettimään.
Niin. Voivatko?
Taloustieteessä eräs määritelmä hyvinvoinnille on se, että ihmisellä on mahdollisuus valita.
Aloimme puhua naapurin kanssa aiheesta taloustieteen kannalta. Taloustieteessä eräs määritelmä hyvinvoinnille on se, että ihmisellä on mahdollisuus valita. Mitä enemmän valinnanvaraa, sitä enemmän hyvinvointia.
Pohjoismaissa meillä on maailman korkein hyvinvointi ja valinnanvapautta luultavasti eniten maailmassa. Teoriassa useimmilla on mahdollisuus valita opiskelupaikka ja ura, tätä kautta tulotaso ja asuinalue, harrastukset ja se, miten kodin sisustaa. (Vain teoriassa: jos kuulut keskiluokkaan, joudut käytännössä valitsemaan keittiön pöydän päälle Lokki-valaisimen ja seinille String-hyllyt. Ja okei vain teoriassa siinäkin mielessä, että tutkimusten mukaan koulutus periytyy.)
Tänä talvena kuitenkin monen ihmisen hyvinvointi laskee. Kun ruoan, lämmityksen ja liikkumisen hinta nousee, mahdollisuus hankkia ylimääräistä pienenee.
Kaikkein köyhimpien kohdalla tämä on tragedia, mikäli edes perustarpeet eivät täyty. Silloin muiden (eli valtion) pitää auttaa.
Mutta sitten on kaltaisiani mukavasti toimeentulevia keskiluokkaisia, joiden valinnanvapaus kapenee vain vähän. Juuri minunlaisten kulutus, kulinarismi, kakkosautot ja lomalennot, ovat sitä ylimääräistä, jota planeetta ei tässä mittakaavassa kestä.
Etuoikeudet ovat niitä, joita ilman pärjää – ja siksi niistä pitääkin maksaa, huomattavasti nykyistä enemmän.
Rakastan siteerata ympäristöjohtamisen professori Lassi Linnasta, joten teen sen taas: hän puhuu perusoikeuksista ja etuoikeuksista. Perusoikeudet ovat niitä, joihin kaikilla maailman lähes 8 miljardilla ihmisellä pitäisi olla pääsy: ruoka, koti, mahdollisuus liikkua. Etuoikeudet taas ovat niitä, joita ilman pärjää – ja siksi niistä pitääkin maksaa, huomattavasti nykyistä enemmän.
Olen miettinyt, mitä ilmasto- ja luontokriisi käytännössä tarkoittavat minun tai Suomen kohdalla vaikkapa 20 tai 40 vuoden kuluessa. Mikäli jatkamme elämistä kapitalistisessa markkinataloudessa, se voisi tarkoittaa hintojen nousua. Jos sadot pienenevät ääriolosuhteiden takia ja energiaa on käytössä vähemmän (maaperässä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi varoja siihen, että joka jumalan vempain saisi akun), kaiken hinta nousee – eikä enää laske.
En halua olla pahanilmanlintu, mutta epäilen, että inflaatio on vasta alkua. Veikkaan, että kuluttamisen riemuvoitto on tulossa tiensä päähän ja me tulemme lopun elämää muistelemaan sitä, kun oli varaa tehdä ja ostaa vaikka mitä. Ensin ajattelemme 2000-luvun alkua ehkä haikeudella, myöhemmin järjellä: onneksi ei enää senkaltaista kerskakulutusta.
Tehtävämme on jakaa niukkuudesta reilusti kaikille niin, että hintojennousu vaikuttaa kaikkiin vähän eikä johonkin paljon. Muuten ihmiset lähtevät kaduille.
Olennainen kysymys on, voiko hyvinvointia oikeastaan mitata sillä, paljonko meillä on valinnanvapautta.
Päädyimme taas kerran miettimään naapurin kanssa, miten voisi kasvattaa lapset planeetan rajojen sisälle. Tulevaisuudessa lihasta, lentämisestä ja shoppailusta tulee taas luksusta. Jos lapset eivät alun perinkään pääse maistamaan niitä, ei niistä tarvitse “luopua”. (Esikoisen kohdalla olen myöhässä, hän on jo rakastunut VR:n ravintolavaunun lihapulliin, tuohon luksukseen!)
Jos aina ei voisikaan valita monesta, niin monia asioita ei tuotettaisi.
En ole vielä tilannut niitä xylitol-pastilleja. En ole vielä päättänyt, totutanko heidät syömään pelkkiä mansikkapastilleja vai pidänkö vielä valinnanvapauden oven päärynänmakuun auki.
Julia Thurén
Kirjoittaja on yrittäjä, joka toivoo, että päättäjät sääntelisivät hieman loputonta valinnanvapautta pois. On niin vaikea hillitä itseään kaiken yltäkylläisyyden keskellä!
Kolumnista voi keskustella 20.9. klo 23.00 saakka.