Pietarsaaren seudulla pilotoidaan sähköistä kimppakyytipalvelua lokakuun loppuun asti.
Palvelu toimii verkkoselaimella, ja siihen rekisteröidyttyään käyttäjä voi joko tarjota tai pyytää kimppakyytejä määrittämilleen matkoille. Tarjolla olevat kimppakyydit näkyvät palvelussa muille käyttäjille.
Kimppakyytipalvelua pilotoidaan yhteisesti alueen kuntien Uusikaarlepyyn, Pietarsaaren, Luodon, Kruunupyyn ja Pedersören kunnan kesken.
Se on osa Pietarsaaren seudun ilmastostrategiaa, jonka avulla asukkaita pyritään kannustamaan käyttämään vähempipäästöisiä liikkumismuotoja.
Palvelun käytöstä toivotaan palautetta
Pietarsaaren seudun kehittämisyhtiö Concordian projektipäällikkö Malin Lindholm kertoo, että palvelulla on ollut viime viikon torstaihin mennessä noin 20 käyttäjää.
Syyskuussa käynnistyneen palvelun virallinen lanseeraustilaisuus pidettiin vasta viime viikon keskiviikkona.
– Siksi palautetta ei ole vielä tullut niin paljoa. Lisää palautetta saa antaa suoraan minulle, mutta myös kimppakyytipalvelussa sitä voi antaa suoraan.
Concordialla ei ole vielä saatavilla tilastoja palvelussa tehtyjen kimppakyytimatkojen määrästä.
Lindholmin mukaan palvelun kautta ajetut kimppakyydit ovat olleet pääsääntöisesti kokeilussa mukana olevien kuntien välisiä työmatkoja.
– Se sopii parhaiten töihin ja sieltä takaisin matkustaville, mutta sillä voi tehdä myös spontaaneja matkoja.
Hänen mukaansa polttoaineenhintojen nouseminen motivoi ihmisiä kokeilemaan yhteiskyytejä.
– Ihmiset voivat säästää rahaa ja tehdä samalla ympäristöteon.
Palvelu laskee kyyti-ilmoituksille arvioidut polttoainekustannukset, jotka maksaa ilmoituksesta riippuen joko kuljettaja, matkustaja tai molemmat puoliksi.
Palvelun käyttämisen jatkoa arvioidaan pilotin päättymisen jälkeen. Tarkkaa käyttäjämäärää palvelun käytön jatkamiseksi ei ole määritelty.
– Jos on paljon palvelua testaavia ihmisiä, on mahdollista, että palvelun käyttöä jatketaan, Lindholm sanoo.
Lisätietoa palvelusta on saatavilla Pietarsaaren kaupungin verkkosivuilta.
Enemmän aiheesta:
Keski-ja Ylä-Savossa kokeillaan kimppakyytien kokoamista sovelluksen avulla