PEKING Kansainvälisen lehdistön eteen asteli tänä aamuna rauhallinen ja tyytyväisen oloinen kommunistisen puolueen pääsihteeri Xi Jinping eli Kiinan ylin johtaja.
Yle seurasi Kansan suuressa salissa, kun Xin vierelle valtavien kattokruunujen alle asettui piikkisuorassa ryhdissä seisova vallan ydinjoukko, puolueen politbyroon pysyväiskomitean kuusi muuta jäsentä.
Xin itsensä jatko Kiinan johdossa kolmannelle viisivuotiskaudelle ei ollut yllätys. Olihan hän itse päättämässä viisi vuotta sitten, että Kiinan johtajat voivat pysyä vallassa pidempään kuin kaksi kautta.
Kiinaa rautaotteella johtaneen itsevaltiaan Maon Zedongin jälkeen Kiinan johtajat ovat vaihtuneet kahden kauden jälkeen, jotta vältetään vahvat itsevaltaiset johtajat.
Xi on muuttanut tämän. Pysyväiskomitean ikääntyneet mutta sääntöjen vaatimuksesta alle 68-vuotiaat miehet tunnetaan lojaaleiksi Xi Jinpingille.
Se on Kiinan ja sen asevoimien johtajalle tärkeää. Hän on nyt raivannut tiensä suurimmaksi johtajaksi sitten Maon.
Xin ote Kiinan vallankahvasta on nyt luja. Epäilijöiden puhdistus näkyi dramaattisesti lauantaina puoluekokouksen loppuseremoniassa. Entinen presidentti Hu Jintao talutettiin ulos paikaltaan Xi Jinpingin vierestä.
Valtion median mukaan 79-vuotias Hu voi huonosti. Mutta maailman muistiin ikuistui kuva vastahakoisesti paikaltaan poistuneesta entisestä johtajasta, joka ei ole Xin luottohenkilöitä.
Valtaansa voimistanut myhäilevä Xi Jinping jäi saliin ainoana Kiinan nykyisenä tai entisenä johtajana vieressään tyhjä paikka. On kysytty, miksi hämmentyneen oloinen Hu vietiin pois samalla hetkellä, kun media päästettiin saliin kuvaamaan.
Nykyinen pääministeri Li Keqiang taas putosi puolueen keskuskomiteasta ja käytännössä valta-asemasta. Hän edusti vapaampaa talouslinjaa kuin Xi, joka on viime vuosina tiukentanut puolueen otetta yksityisistä yrityksistä. Litä on pidetty Xin kilpailijana.
Li olisi ikänsä puolesta voinut pysyä vielä keskuskomiteassa, sillä eläköitymisikä puolueen johdossa on 68 vuotta. Se koskee kaikkia muita paitsi 69-vuotiasta Xi Jinpingiä.
Uuteen pysyväiskomiteaan nousi muun muassa Shanghaissa puoluejohtajana viime kevään rajua koronasulkua johtanut Li Qiang. Hän on Xi Jinpingin luottomies ja hänestä povataan seuraavaa pääministeriä ensi kevään kansankongressissa.
Uudesta ydinryhmästä näyttää kuitenkin vaikealta povata Xin seuraajaa. Se voi merkitä sitä, että Xillä on halua pysyä vallassa kolmatta kautta kauemminkin. Kiinassa johtajilla on tapana osoittaa, kuka heidän suosikkiseuraajansa on.
Xi Jinping kehui puheessaan Kiinan menestystä. Hän sanoi talouden olevan vahva ja voimistuvan edelleen. Hän sanoi Kiinan jatkavan avautumistaan. Talous on kärsinyt viime vuosina muun muassa juuri Kiinan johdon politiikan takia yritysten tiukasta sääntelystä ja kovista koronarajoituksista. Xi ei kuitenkaan maininnut ongelmia.
Xi kehui yksipuoluejärjestelmän paremmuutta ja kykyä itsesäätelyyn. Hänen politiikkansa ytimessä onkin vallan entistä suurempi keskittäminen kommunistiselle puolueelle. Jopa talous on Xin linjassa alisteinen puolueelle. Siitä kertoo viime vuosien jyrkkä linja isoja kiinteistö-, teknologia- ja tuutorointiyhtiöitä kohtaan. Sääntelyn paineessa moni yhtiö on konkurssin partaalla.
Xi Jinpingin suosio näyttää nyt lujalta. Viikon kestäneen puoluekokouksen aikana edustajat suitsuttivat meille toimittajille tiedotustilaisuuksissa johtajansa hyvyyttä ja siteerasivat Xin ideologiaa, joka on nyt ikuistettu puolueen peruskirjaan.
Ikuistamisella on merkitys. Se tarkoittaa sitä, että Xin näkemys on virallisestikin Kiinassa tärkein ja viimeinen sana. Vallan keskittämisen lisäksi peruskirjaan on kirjattu tavoite Kiinan armeijan vahvistamisesta ja Taiwanin itsenäisyyden vastustaminen.
Lännelle Xin jatko Kiinan vallankahvassa merkinnee jännitteiden jatkumista ennallaan.
Lue lisää:
Xi jatkamassa odotetusti historialliselle kolmannelle presidenttikaudelle
Kiinan kommunistinen puolue kirjasi Taiwanin itsenäisyyden vastustamisen peruskirjaansa