Elokuvien ja televisiosarjojen rahoittaminen kiinnostaa nyt pääomasijoittajia. Elokuva-alan vaikuttavuusrahasto Finnish Impact Film Fund (FIFF)on kasvanut 5,5 miljoonasta eurosta peräti 13,5 miljoonaan euroon. Rahaston kasvun taustalla on lokakuun lopussa toteutunut varainkeräys.
Pääomasijoittajien ja neljän ison kulttuurisäätiön rahastoa hallinnoi suomalainen elokuvien ja tv-sarjojen tuotanto- ja levitysyhtiö Aurora Studios.
Finnish Impact Film Fund -rahasto on kuluneen kahden vuoden aikana tehnyt kaikkiaan 15 sijoitusta kotimaisiin elokuviin ja tv-sarjoihin.
Sijoituksia on tehty muiden muassa Aleksi Salmenperän ohjaamaan, Rabbit Filmsin tuottamaan elokuvaan Kupla, Pamela Tolan ohjaamaan ja Helsinki-filmin tuottamaan draamakomediaan Järjettömän paska idea sekä Timo Koivusalon ohjaamiin, Artista-filmin tuottamiin Pelle Hermanni -elokuviin.
Sarjoista rahaston sijoituskohteita ovat olleet esimerkiksi Maarit Lallin ohjaama, Rabbit Filmsin ja Aurora Studiosin yhdessä tuottama Nokia-saaga Mobile 101,Matti Kinnusen ohjaama ja Moskiton tuottama Rosvopankki sekä Miikko Oikkosen ohjaama, Fisher Kingin tuottama suursarja Estonia.
Aurora Studios kansainvälistyy
Aurora Studios ryhtyy nyt rahoittamaan myös pohjoismaisten elokuvien ja sarjojen yhteistuotantoja.
– Finnish Impact Film Fundilla on nyt mahdollisuus tehdä sijoituksia myös kansainvälisiin elokuva- ja sarjahankkeisiin, toteaa Aurora Studiosin toimitusjohtaja Petri Kemppinen tiedotteessa.
Kemppisen mukaan yhtiötä kiinnostaa ensisijaisesti pohjoismaiset tuottajat, jotka tarjoavat mahdollisuuksia yhteistuotatoihin ja suomalaisten tekijöiden osallistumiseen.
– Rahasto kykenee tekemään sijoituksia yksittäisiin hankkeisiin 100 000 eurosta aina 1,2 miljoonaan euroon asti, Kemppinen jatkaa.
Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Ari Tolppasen mukaan jatkossa on luvassa myös rekrytointeja.
– Kiitos FIFFiin sijoittaneiden kotimaisten tahojen sekä Auroran ja sen omistaman Helsinki-filmin noin 25 osaajan huipputiimin, meillä on nyt aivan poikkeukselliset resurssit myötävaikuttaa alamme edelleen kehittymiseen ja panostaa kotimaisten elokuvien ja tv-sarjojen kansainvälistymiseen, Tolppanen sanoo.
Aiheesta aiemmin: