Näkymättömät lapset -nimisen ryhmän video on osa huhtikuista KONY 2012 -yötä, jonka tarkoituksena on levittää tietoa ugandalaisen sissijohtajan tekemistä hirmutöistä. Videossa näkyvät muun muassa Konyn johtaman sissiliikkeen käyttämät lapsisotilaat.
Joseph Konyn sissiliikettä syytetään lasten kaappaamisesta ja pakottamisesta sotilaiksi tai seksiorjiksi. Häntä vaaditaan kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen vastaamaan rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Ugandalaisen Konyn joukkojen kerrotaan syyllistyneen hirmutekoihin Ugandassa, Kongossa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Etelä-Sudanissa. Konyn joukkojen kerrotaan tappaneen ja raiskanneen tuhansia ihmisiä.
Joseph Kony on käynyt sotaa Ugandan presidentti Yoweri Musevenin johtamaa hallitusta vastaan lähes kaksi vuosikymmentä.
Kony on vaatinut, että Ugandaa on johdettava Raamatun kymmenen käskyn mukaisesti. Hän ei ole onnistunut sopimaan rauhaa Ugandan hallituksen kanssa lukuisista yrityksistä huolimatta.
Konyn johtaman sissiliikkeen Herran vastarinta-armeijan vaatimuksena on ollut, että Konylle ja hänen liittolaisilleen ei aseteta syytteitä.
Myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti viime syksynä lähettävänsä Ugandaan erikoisjoukkojen sotilaita etsimään sissiliikkeen johtajaa.