Pankin julkistaman raportin mukaan viime vuonna ilmastokatastrofeja pakeni Aasian ja Tyynenmeren alueella 10,7 miljoonaa ihmistä ja edellisenä vuonna peräti 31,8 miljoonaa ihmistä.
Pankki arvioi, että Aasian maat saavat jatkossa varautua yhä yleisempiin ja tuhoisampiin ilmastosta johtuviin onnettomuuksiin ja niitä seuraavaan pakolaisuuteen.
Edella mainituissa luvuissa ei ole eroteltu, kuinka suuri osa pakolaisuudesta johtui ilmastonmuutoksesta. Ihmisten pakeneminen kodeistaan johtuu usein monista eri syistä, joista köyhyys on useimmiten tärkein.
Maailman kymmenestä eniten ilmastonmuutokselle alttiista maasta kuusi sijaitsee Aasiassa. Uhanalaisimmat ovat väkirikkaat Bangladesh ja Intia. Ilmastonmuutoksen arvioidaan koskettavan vahvasti myös Nepalia, Filippiinejä, Afganistania ja Nepalia.
ADB viittaa YK:n alaisen Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportteihin. IPCC ennustaa, että lähivuosina Aasian ja Tyynenmeren alueella lämpötilat nousevat, sademääriin ja monsuunikausiin tulee muutoksia, meriveden pinta nousee ja trooppiset hirmumyrskyt voimistuvat.
Aasian ja Tyynenmeren aluella nämä muutokset aiheuttavat suuria ongelmia, koska alueella on paljon merenrantaa, joka on myös hyvin tiheästi asuttu.
Merenpinnan nousu on jo johtanut siihen, että Papua-Uusi Guineaan kuuluvan Carteretin saariryhmän asukkaat joutuvat muuttamaan pois atolleiltaan.