Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Kansallisooppera ei maksa kaikille palkkaa harjoitteluajalta

Kansallisoopperassa moni solisti tekee osan työstään ilman palkkaa. Jos laulaja sairastuu ennen esityksiä, hän voi jäädä kokonaan ilman korvausta. Harjoittelukorvaus poistettiin freelance-laulajien sopimuksista kolme vuotta sitten.

Oopperan harjoitukset käynnissä
Kuva: YLE

Kansallisoopperan ensi-iltaesitystä edeltää noin kuuden viikon harjoittelujakso. Tältä ajalta vakihenkilökunta saa palkkaa, mutta vierailevat solistit eivät, vaikka työmäärä on sama.

- Jos esitykset eivät jostain syystä toteudu, he jäävät ilman liksaa, ja se taas on liiton näkökulmasta huono tilanne, toteaa Suomen muusikkojen liiton sopimuspäällikkö Miika Tarhio.

"Teoreettinen kysymys"

Talon vakinaisille laulajille harjoituksista maksetaan. Freelaulajien työehtojen tulkinnasta neuvotellaan parhaillaan.

Kuukausipalkkaisia laulajia Kansallisoopperassa on kaksikymmentä. Freepohjaisia vierailijoita on huomattavasti enemmän, vuosittain noin seitsemänkymmentä. Talon johdon mielestä kysymys palkattomista harjoituksista on kuitenkin akateeminen.

- Tämmöisestä teoreettisesta tilanteesta on ihan turha keskustella, koska sellaista ei ole kolmen ja puolen vuoden aikana tullut vastaan. Itsekin taiteilijana sanoisin, että jos on tehnyt harjoitustyön ja sitten sairastuu eikä pääse esitykseen, niin ei se raha siinä ole ainut pettymyksen asia, vaan se on taiteilijalle aina pettymyksellinen tilanne, jos ei pääse esiintymään silloin kun on toivonut, sanoo Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Mikko Franck.

Muusikkojen liitto on noin puolen vuoden ajan neuvotellut Kansallisoopperan kanssa siitä, miltä osin freelaulajiin sovelletaan kuukausipalkkaisten työehtosopimusta.

Lääkäriin vain vakisopimuksella

Muusikkojen liiton mukaan toinen ongelma oopperassa on työterveyshuolto. Se ei koske freelance-laulajia.

- Totta kai meillä on työterveyshuolto, kuten monilla muillakin työpaikoilla. Se koskee meidän omaa henkilökuntaamme, Franck toteaa.

Liiton edustajat pitävät käytäntöä kummallisena.

- Freelaulajat ovat kuukausipalkkaisten työehtosopimuksen piirissä. Tässä sopimuksessa on selkeä määräys siitä, että työntekijällä on oikeus käyttää oopperan erikoislääkäreitä. Jostain syystä tätä ei sovelleta täysimääräisesti näihin freelance-laulajiin, Tarhio ihmettelee.

Kansallisoopperan asema neuvottelupöydässä on vahva. Se on Suomen ainoa ympärivuotinen toimija alallaan ja halukkaita laulajia riittää. Esimerkiksi Saksassa oopperataloja on ainakin kahdeksankymmentä.