Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Venetsialaisissa monipuolinen kattaus

Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävät Kokkolan Venetsialaiset tarjoaa tuttujen elementtien lisäksi paljon uutta. Tapahtuma keskittyy Kauppatorille, mutta tekemistä ja näkemistä riittää eri puolilla kaupunkia.

Kuva: Jukka-Pekka Tyhtilä / YLE

Vuoden 2010 tapahtumassa uutta on perjantaina kävelykeskustan Venetsia Shopping Night kävelykeskustassa: noin puolet keskustan liikkeistä on ilmoittanut pitävänsä kaupat auki kello 21 saakka. Lisäksi mukana olevilla ravintoloilla on oma Venetsia-menu.

Lauantaina aamupäivällä torilla viritetään ensimmäistä kertaa yhteislaulua. Illan huipentuma nähdään ennakkonäytös Ilotulituksen SM-kilpailuun osallistuvasta Suomen Ilotulitus Oy:n esityksestä. ”Balalaikka” nimeä kantava ilotulitus on sovitettu musiikkiin, joka pohjautuu pitkälti Puna-armeijan kuoron säestykseen höystettynä muun muassa Leningrad Cowboysilla ja venäläisellä pop-duolla t.A.T.u.:lla.

Vuonna 2009 ensimmäisen kerran toteutetussa Vanhansatamanlahden Venetsialaisessa illassa on mukana tällä kertaa myös valtakunnallinen pääesiintyjä Paleface. Torilavan valloittavat keskipohjalaisten esiintyjien lisäksi Jani & Jetsetters perjantaina ja Agents lauantaina.

Sunnuntai on Kauppatorilla perinteisesti lasten- ja perheiden päivä.

Kokkolan Venetsialaiset toteutetaan tänä vuonna 76 000 euron budjetilla. Kaupungin osuus tästä on 45 000 euroa, loput tulevat Kokkolan Matkailun budjetista ja sponsoreilta.

Kaikki tapahtumat ovat yleisölle ilmaisia.