Kirkkonummen SDP vaatii selvitystä pahoipitelystä epäillyltä ex-nyrkkeilijä Amin Asikaiselta.
Asikainen valittiin Kirkkonummen valtuustoon syksyn kuntavaaleissa. Hän sai demareista neljänneksi eniten ääniä Kirkkonummella.
Iltalehti ja Ilta-Sanomat kertoivat aiemmin viikolla, että Asikainen on ollut taksijonossa käsirysyssä, ja hänen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn.
Kirkkonummen SDP:n puheenjohtaja Tero Strand kertoo, että toistaiseksi pahoinpitelyepäily ei vaikuta Asikaisen asemaan luottamustehtävissä.
Hän on kuitenkin pyytänyt Asikaiselta selvitystä tapahtuneista. Asikaisen on annettava selvitys myös valtuustoryhmälle ennen uuden valtuustokauden alkua tammikuussa.
Strand pitää tilannetta valitettavana, mutta haluaa selvittää mitä todella on tapahtunut ennen johtopäätöksiä.
Strandin mukaan Kirkkonummella ei ole aiemmin ollut vastaavanlaisia tapauksia.