Monet statiini-kolesterolilääkkeitä käyttävät valittavat lääkityksen aiheuttavan lihaskipuja, mutta potilaiden kokemuksia tukeva tutkimusnäyttö on puuttunut. Nyt tutkijat kuitenkin raportoivat tutkimuksensa osoittaneen lihaskivut yleisemmiksi statiineja käyttävillä.
Yhdysvaltalaistutkijoiden tulokset perustuvat kokeeseen, jossa 420 tervettä aikuista laitettiin puoleksi vuodeksi statiinilääkitykselle (80 mg atorvastatiinia) tai lumelääkitykselle. Osallistujat eivät olleet käyttäneet statiineja ennen tutkimusta.
Tulosten perusteella lihaskipuja kehittyi 19 statiiniryhmäläiselle, mutta vain 10 verrokille, mikä viittaa statiinien aiheuttavan lihaskipuja osalle potilaista. Myös kreatiinikinaasin pitoisuus suureni statiinilääkityksen myötä, mikä tutkijoiden mukaan voi viitata lieviin lihasvaurioihin.
Statiinit eivät vähentäneet koehenkilöiden lihasvoimaa tai kuntoa. Poikkeuksen kuitenkin muodostivat lihaskipuja kokeneet, sillä heidän lihaksensa heikkenivät tutkimuksen aikana, mutta tämä havaittiin kivuista kärsivillä kummassakin koeryhmässä.
Yhdysvaltalaisten tulokset on hyvä varmistaa suuremmissa ja pidemmissä tutkimuksissa, jotta statiinien lihasvaikutuksista saadaan parempi käsitys. Tulokset silti viittaavat siihen, että monien statiineilla lääkittyjen lihaskivut voivat johtua lääkityksestä.
Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Circulation-lehdessä.