Saksa kuljettaa liki 700 tonnia kultaharkkoja Pariisista ja New Yorkista Frankfurtiin vuoteen 2020 mennessä. Harkkojen lasketaan olevan arvoltaan noin 27 miljardia euroa. Saksan keskuspankilla on edessään 54 000 kultaharkon kuljetus. Kultaa tuodaan 374 tonnia Ranskasta ja 300 tonnia New Yorkista.
Aivan ensimmäistä kertaa Bundesbank ei ole harkkoja liikuttelemassa. Vuosina 1998 - 2001 se toi 850 tonnia kultavarantojaan Lontoosta.
- Lufthansa on valmiustilassa, lentoyhtiön tiedottaja Michael Göntgens kuvailee yhtiön odottavan soittoa keskuspankista.
Lufthansa on valmiustilassa.
Michael Göntgens
Kylmän sodan aikana Länsi-Saksa piti suurimman osan kultavarannoistaan ulkomailla, sillä se pelkäsi varojen joutuvan Neuvostoliiton haltuun, jos maahan olisi hyökätty.
Toinen syy kullan tuomiseksi nyt takaisin Saksaan on se, ettei kultaa enää tarvita ulkomaisen valuutan vaihtoon samalla tapaa kuin ennen euroa.