Amerikkalaisen W.A.S.P.-yhtyeen kitaristi Douglas Blair saapuu opastamaan neljää nuorten yhtyettä Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen koordinoiman JKL Rock'n'Roll Train -bändivalmennuksen ensimmäiseen musiikkiklinikkaan, joka pidetään syyskuun 25. päivä.
Blair neuvoo jyväskyläläisten Citizen Hopen, Typefacen, Diamond Jamin ja Suorien Luuppien jäseniä Veturitalleilla yhdessä Turun nuorisoasiainkeskuksen Turku Rock Academy -hankkeen työntekijöiden kanssa.
Lisäksi torstaina syyskuun 26. päivä kitaranrakentajanakin tunnettu Blair vetää Veturitalleilla avoimen (pääsymaksu 5 euroa) klinikan, jossa yleisö pääsee keskustelemaan kitaransoitosta, rockbisneksestä ja kitaranrakentamisesta.
Rock´n´Roll Train avaa rockbisneksen salat
JKL Rock´n´Roll Train on toimintamalli, jossa nuoria bändejä opastetaan vuoden ajan ammattimaisesti ja kattavasti. Bändejä kouluttavat paikalliset osaajat ja valtakunnan eturivin ammattilaiset. Yhtyeiden musiikkia tuotetaan ja hiotaan treeneissä, keikoilla ja studioissa.
Toimintamallin tavoitteena on valmentaa yhtyeitä bänditoiminnan eri osa-alueilla – sovittamisessa, tuottamisessa, myynnissä ja markkinoinnissa ja esiintymisessä.
Pilottivaiheessa vuonna 2013 mukaan otettiin 4 yhtyettä - Citizen Hope, Suorat Luupit, Typeface ja Diamond Jam - jotka valikoituivat Lutakko Jäissä -demobändikilpailun kautta JKL Rock'n'Roll Trainiin, nuorista koostuvan raadin valitsemana.
JKL Rock'n'Roll Train on Jyväskylän nuorisopalvelujen toimintaa. Yhteistyökumppaneina ovat Jyväskylän Elävän Musiikin yhdistys Jelmu ry ja Turku Rock Academy. Toimintamalli on sovellettu Turku Rock Academyn pohjalta. Toiminnan pääkallopaikkana on Veturitallit Jyväskylä.