Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Edesmenneen presidentin veli julistettiin Malawin kiisteltyjen presidentinvaalien voittajaksi

Peter Mutharika päihitti vaalikomission mukaan selvästi presidentti Joyce Bandan, joka nousi presidentiksi Banda wa Mutharikan kuoleman jälkeen.

Peter Mutharikan mainos tienvarressa.
Malawin presidentinvaalien ehdokas Peter Mutharikan mainos Blantyressa 18. toukokuuta. Kuva: Gianluigi Guercia / AFP
  • Katriina Töyrylä

Malawissa vaalikomissio on julistanut oppositiojohtaja Peter Mutharikan vilppisyytösten värittämien presidentinvaalien voittajaksi.

Vaalikomission mukaan Demokraattista edistyspuoluetta edustava Mutharika sai 36,4 prosenttia äänistä. Hän päihitti 11 vastaehdokastaan, muun muassa presidentti Joyce Bandan, joka tuli vasta kolmanneksi 20,2 prosentin ääniosuudella.

Toiseksi tuli Malawin kongressipuolueen Lazarus Chakwera, joka sai 27,8 prosenttia äänistä.

Kongressipuolue syyttää vaaleja vilpillisiksi ja sanoo vievänsä asian oikeuteen. Myös Banda on syyttänyt vaaleja vilpillisiks. Lauantaina hän kuitenkin tunnusti tappionsa, onnitteli Mutharikaa ja kehotti malawilaisia antamaan tälle tukensa, uutistoimisto AFP kertoo.

Vaalikomissio oli pyytänyt kuukauden lisäaikaa tuloksen julkistamiseen, mutta tuomioistuin torjui pyynnön.

Mutharikan puolueen edustaja Nicholas Dausi sanoo, etteivät voittajia häiritse huonot häviäjät.

Mutharikaa syytetty veljensä kuoleman salailusta

74-vuotias Mutharika on toissa vuonna kuolleen presidentti Bingu wa Mutharikan veli ja entinen ulkoministeri. Häntä on syytetty yrityksistä salailla tuolloin veljensä kuolemaa, jottei varapresidenttinä toiminut Banda olisi noussut valtaan.

Banda oli riitautunut Mutharikan kanssa ja erotettu edistyspuolueesta. Bingu wa Mutharika tuki Peter-veljeään puolueen seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi.

Banda kuitenkin vannoi lopulta virkavalan perustuslain mukaisesti. Peter Mutharikaa ja muita entisiä ministerejä vastaan on meneillään oikeudenkäynti, jossa heitä syytetään presidentin kuoleman salailusta. Tarkkailijat kuitenkin arvelevat, että oikeusjuttu saatetaan siirtää syrjään Mutharikan voiton myötä. Presidentillä on Malawissa syytesuoja.

Sen sijaan Mutharika saattaa ajaa Bandan asettamista syytteeseen valtion varojen katoamisesta. Viime vuonna paljastui, että valtion kassasta on kadonnut 22 miljoonaa euroa. Rahojen epäillään menneen virkamiesten taskuihin.