Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Löytyykö kellaristasi bunkkeriin kuuluva kansallisaarre?

Vanhoja kotimaisia elokuvia restauroidaan digitaaliseen muotoon suurin piirtein 50 elokuvan vuositahtia. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin säilöstä löytyy suurin osa kotimaista filmielokuvista eli noin 1200 pitkää elokuvaa. KAVI toivoo suomalaisten kaivelevan arkistojaan, sillä kateissa on lukuisia elokuvia.

Tähtihetkessä puhuttiin filmielokuvien restauroinnista ja kadonneista kotimaisista elokuvista.
  • Jenni-Maarit Koponen

KAVI:n tuorein restaurointityö on Minna Canthin lapsensurmasta kertovaan näytelmään perustuva Anna-Liisa -elokuva vuodelta 1922. Teuvo Puron ohjaama elokuva on ensimmäisiä merkittäviä suomalaisia taide-elokuvia, joka on säilynyt. Anna-Liisa on myös ensimmäinen suomalainen elokuva, jonka filmitarkastomo kielsi lapsilta.

KAVI:n arkistoista löytyy noin 1200 pitkää elokuvaa. Verrattuna muihin maihin Suomessa on aika hyvä tilanne. Tuhoutunut tai kadoksissa on vain noin sata elokuvaa, kertoo Ylen aamu-tv:n Tähtihetkessä vieraillut KAVI:n tutkija Juha Seitajärvi.

– Suurin ongelma on, että Venäjän vallan ajan näytelmäelokuvat ovat tuhoutuneet kokonaan. Minna Canthin Sylviin perustuvasta elokuvasta on vain osia olemassa. 1920-1930 -lukujen elokuvista on tuhoutunut kymmeniä kuten Teuvo Tulion Nuorena nukkunut. Näitä voisi löytyä ihmisten kellareista ja vinteiltä vielä. Jos Pariisista löydettiin vielä sata vuotta vanha Lumièren veljesten elokuva, niin miksi ei suomalaisia voisi löytyä myös.

Restaurointivauhti kiihtyy

Vanha elokuvamateriaali on herkästi syttyvää ja voimakkaasti palavaa, joten kansallisaarteita vaalitaan tarkasti varastoituna, sanoo KAVI:n tekninen erikoissuunnittelija Pekka Tähtinen.

– Niitä säilytetään erikoisissa olosuhteissa. Negatiiveja säilytetään pakkasvarastossa ja vanhoja nitraattifilmejä bunkkerissa, joka on tarkoitettu räjähdysherkälle materiaalille.

KAVI:n tarkoitus on restauroida kaikki arkistoidut elokuvat. Restaurointi aloitettiin 2012 ja tällä hetkellä reilut sata elokuvaa on digitoitu. Digitointi etenee 50 elokuvan vuositahtia.

– Alkuperäistä tarkoitusta kunnioitetaan, ei mennä ylirestauroimiseen, sanoo Juha Seitajärvi.

Twitterissä: @tahtihetki