Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Godardin uusin elokuva ensi-iltaan Sodankylän elokuvajuhlilla

Ranskalaisen elokuvaohjaaja Jean-Luc Godardin uusin pitkä elokuva Goodbye to Language (Audieu au langage) saa Suomen ensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla ensi kesäkuussa. Elokuva on palkittu Cannesissa ja valittu vuoden parhaaksi Yhdysvaltain elokuva-arvostelijoiden liiton äänestyksessä, elokuvajuhlat kertoo tiedotteessa.

Ihmiset jonottavat Sodankylän elokuvajuhlien näytöstelttaan.
Ihmiset jonottivat Sodankylän elokuvajuhlien näytöstelttaan vuonna 2004. Kuva: Touko Yrttimaa / Yle
  • Perttu Ruokangas

Elokuvan musiikkina Godard käyttää muun muassa Sibeliusta. Godard täytti viime joulukuussa 85 vuotta.

Kolmattakymmenettä kertaa järjestettävät Sodankylän elokuvajuhlat on omistettu juhlien edesmenneen johtajan Peter von Baghin muistolle. Teeman merkeissä järjestetään von Baghin perintöä arvioiva seminaari ja esitetään runsaasti sekä hänen omaa tuotantoaan että hänen suosikkielokuviaan.

Sodankylän elokuvajuhlien uutena taiteellisena johtajana toimii Timo Malmi, von Baghin monivuotinen ohjelmasuunnittelun aisapari. Edeltäjänsä tavoin Malmin juuret ovat elokuvakerholiikkeessä. Hän on ollut yli 45 vuotta kerhovetäjänä Järvenpäässä, missä hän vastaa myös Kunnankinon ohjelmistosta. Hän on kirjoittanut yli 35 vuotta elokuva-arvosteluja Ilta-Sanomiin ja hän on myös Filmihullu-lehden toimitussihteeri.