Historiantutkijoiden ja -harrastajien kiinnostus 1600–1800-lukujen rangaistuskäytäntöihin on viime vuosina ilmiselvästi kasvanut. Luonnonvarakeskuksen vanhemman tutkijan Mikko Moilasen alaa ovat, ei vain metsä ja puut, vaan pyövelit. Sukututkimusten ja kyläkirjojen vanavedessä Moilanen kiinnostui Pohjanmaan alueella toimineista pyöveleistä.
Innostus alkoi puolitoista vuotta sitten ja nyt aineistoa on kasassa kirjaksi asti.
– Kun olin saanut yhden kirjaprojektin loppuun, juolahti mieleen kansantarina Puolangalta, kotikylältäni, Lippolan pahasta Paavosta, jonka teot johtivat pölkylle. Olin joskus aikanaan jäljittänyt pyöveleitä ja nyt heräsi ajatus, onko teemaa tutkittu ja kävi ilmi, että tämä on kyntämätöntä sarkaa, kertoo Moilanen.
Oulun ja Vaasan maakunta-arkistoissa, lääninhallinnon materiaalien parissa on siis kulunut tunti jos toinenkin. Moilanen aikoo saada materiaalin kansiin ja kirjaksi tulevan vuoden aikana.
– Harrastus on välillä saanut maanisia piirteitä ja materiaalia kertynyt valtavasti, naurahtaa Moilanen.
Pyövelit ovat kiinnostaneet viime vuosina mm. Turun yliopiston tutkija Veli-Pekka Toropaista, joka on tutkinut Turun pyöveleitä. Aiheeseen liittyvää suomalaista kirjallisuutta löytyy mm. Marko Nenosen ja Timo Kervisen sekä Hannele Klemettilän tutkimuksista.
Pahamaineinen ammattikunta
Pyövelien ammattikunta sai virallisemman alkunsa Suomessa 1630-luvulla lääninhallinnon järjestelyn yhteydessä ja heidän palveluksiaan tarvittiin aina 1820-luvulle saakka. Kun Pohjanmaan lääni 1770-luvulla jaettiin Vaasan ja Oulun lääneihin, pestattiin molempiin oma lääninpyöveli.
Moilasen mukaan Pohjanmaan alueella ehti tuona aikana työskennellä 22 pyöveliä. Moilanen on onnistunut löytämään heidän taustojaan ja jopa perhesuhteitaan.
Kävi ilmi, että pyövelit olivat aluksi pahamaineisia, osa itsekin tuomittuja rikollisia. Heitä pelättiin, halveksittiin ja syrjittiin yhteiskunnassa. Vuosikymmenien saatossa pyövelien asema kuitenkin muuttui. Ymmärrettiin, että pyöveli on vain yksi ammatti ja sen harjoittajia tarvitaan. Teloituksia toimeenpantiin lähes vuosittain.
– Jonkun täytyi laittaa tuomiot täytäntöön, sanoo Moilanen.
Moilanen on tutkinut yhteensä 325 mestausta, mutta kokonaisarvio Pohjanmaalla mestatuista oli hänen mukaansa jopa 450 vuosina 1660–1825.
Pyövelin muuttuva asema
Yksi tunnetuimmista pyöveleistä oliHeikki Matinpoika Hakalainen, kolmas lääninpyöveli, joka asui Uudessakaarlepyyssä ja työskenteli ammatissaan peräti 40 vuotta 1660-luvulta lähtien. Säilyneiden palkkiotositteiden ja matkalaskujen perusteella voidaan päätellä, että Hakalainen mestasi ja hirtti pitkästi toistasataa ihmistä.
Olen tuntenut pyövelin, joka oli kaulan katkaissut 23 ihmiseltä
Kustaa Killinen, Kytösavut IX
– Hakalainen edustaa sitä karskimpaa pyövelityyppiä. Hänestä paljastuu monenlaista ja hänhän oli noidankin maineessa. Monet pelkäsivät Hakalaista. Hän joutui istumaan vankilassakin, mutta sai silti pitää toimensa vanhoille päivilleen asti, kertoo Moilanen.
Hakalaisen virkakauteen sisältyvät Suomeenkin yltäneet noitavainot, jolloin muutaman vuosikymmenen ajan pyöveleillä oli erityisen paljon töitä Pohjanmaalla ja myös Ahvenanmaalla.
Toisenlaista pyövelityyppiä edustaa puolestaan Niiles Eskelinpoika Rönblad. Hän oli juuri se pyöveli, joka mestasi Moilasen kotikylällä "pahan Paavon". Hänet todennäköisesti mainitaan Samuli Paulaharjunkin teksteissä, jossa vanha mies muistelee Niili-nimistä pyöveliä.
– Hänellä oli iso perhe, toistakymmentä lasta, eli nuhteettomasti. Hän jopa onnistui lunastamaan perinnöksi keskisuuren tilan Mustasaaressa, selittää Moilanen.
Niiles Rönbladissa kumoutuvat siis myytit pienessä mökissä yksin asuvasta, synkkämielisestä ja yhteiskunnan syrjimästä pyövelistä. Moilanen arvelee, että pitkän työuran (36 vuotta) tehneen Rönbladin kirveen iskusta koki loppunsa lähes toistasataa kuolemaan tuomittua.
Viimeisen pyövelin muistelmia
Vaasan läänin viimeisestä pyövelistä löytyy – harvinaista kyllä – jopa kirjoitettua muistitietoa. Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton julkaisu Kytösavut IX vuodelta 1962 sisältää artikkelin, jossa kerrotaan Kyrön viimeisestä "peevelistä".
Hän oli Juho Matinpoika NybergIsonkyrön Orismalasta. "Olen tuntenut pyövelin, joka oli kaulan katkaissut 23 ihmiseltä, useilta myöskin käsiä listinyt ja monta ruumista roviolla polttanut", on muistellut Napuella syntynyt Kustaa Killinen. Hän oli kirjannut ylös tuntemansa herttaisen ja lapsiystävällisen papan muistelmat tämän ammattiurasta pyövelinä. Juho Matinpoika oli perinyt appensa ammatin mentyään naimisiin pyövelin tyttären kanssa.
– Muistelmissa kerrotaan, miten Nyberg ensimmäisen kerran tositoimiin joutuessaan muistelee kuinka pelotti ja oli pakko ottaa rohkaisuryyppy, kertoo Moilanen.
Rangaistukset eivät olleet mielivaltaa...
Entisaikojen rangaistuskäytäntö saattaa tuntua nykyajan ihmisen mielestä hurjalta ja jopa mielivaltaiselta. Toki rangaistukset kovia olivatkin, mutta niitä edelsi silti huolellinen tutkinta.
– Jokainen tapaus tutkittiin hyvinkin tarkasti, eivät ne olleet mielivaltaisia. Vuoden 1734 Ruotsin rikoslaki piti sisällään kuolemantuomion hyvin monesta rikostyypistä. Todentaminen koitettiin mahdollisuuksien mukaan varmistaa kunnolla. En usko, että olisi tapahtunut kovin montaa teloitusta niin, että se olisi ollut oikeusmurha, toteaa Moilanen.
Poikkeuksen tekevät kuitenkin noitavainot. Silloinkin syytettyjen "noituus" tutkittiin, mutta todisteet olivat joskus hyvin hataria.
– Tunnustus saattoi perustua esimerkiksi unikuviin tai harhanäkyihin. Niitä naisparkojen kohtaloita kun lueskelee, tuntuu että tuomio oli liian kova, miettii Moilanen.
...vaikka kovia olivatkin
Kuolemantuomion saattoi saada tuohon aikaan henkirikoksista, siveellisyysrikoksista, varkaudesta, eläimeen sekaantumisesta, jumalanpilkasta ja noituudesta. 1700-luvun loppupuolella rangaistukset lievenivät ja mestauksen sijaan saattoi joutua pakkotyöhön.
Lievemmät rangaistukset tuomittiin pitäjien käräjäoikeuksissa ja toimeenpantiin heti niiden jälkeen, kuten esimerkiksi raipparangaistukset. Kovemmat tuomiot siirrettiin hovioikeuden päätettäväksi.
Pyöveli oli lääninhallinnon alin virkamies, joka pani täytäntöön kuolemantuomiot ja hautasi itsemurhan tehneet. Joskus hän myös toimitti raipparangaistukset, mutta yleensä ne teki profossi eli piiskaaja.
– Kyllä pyövelitkin toimittivat raipparangaistuksia, jos mestausta edelsi häpeäpaalu kaikkien pilkattavana ja sen aikana joutui ruoskittavaksi. Sen hoiti pyöveli ja muutaman päivän päästä kaula katkaistiin kirveellä. Ja sitten riippuen tuomiosta ja sukupuolestakin, naisten ruumis poltettiin roviolla, miesten ruumis ja pää nostettiin teilipuihin, jossa ne saivat kiikkua varoittavana esimerkkinä parikin kuukautta, selittää Moilanen.
Viimeinen pyövelin toimeenpanema mestaus tehtiin vuonna 1825.