Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Näin tuulivoimamelusta keskusteltiin: valtaosa kärsii melusta tai pelkää meluhaittoja

Yle Uutiset pyysi nettilukijoita kertomaan kokemuksiaan tuulivoimaloiden melusta. Valtaosa keskustelijoista tyrmää tuulivoimarakentamisen kokonaan; niiden aiheuttama melu on yksi iso syy vastustaa tuulivoimarakentamista. Melua pelätään ja siitä kärsitään – toisaalta vähemmistössä oli niitäkin, joita tuulivoimamelu ei häiritse.

Tuuliturbiini
Kuva: Juha Kemppainen / Yle
  • Heidi-Maria Harju

Moni kokee tuulivoimamelun erityisen häiritseväksi ympäristömeluksi, pahemmaksi kuin esimerkiksi liikenteestä aiheutuva melu. Erityisesti keskustelijoita närästää se, että tuulivoimaa rakennetaan hiljaiselle maaseudulle eikä suuriin asutuskeskuksiin tai teollisuusalueille, jossa on jo valmiiksi muutakin melua.

Se melu on todellista, se on henkistä väkivaltaa.

Tuulivoimalasta 3 km asunut

Muutaman tuulivoimalan naapurina voin kertoa: melu on sietämätöntä välillä. Ei toki päivittäin, voimalat eivät aina pyöri. Matalataajuinen ääni tulee talon rakenteista lävitse ja "kaikuu" huoneissa. En uskonut, kun puistoa rakennettiin, että puheet melusta ovat totta. Nyt tiedän, kertoo nimimerkki Voimalasta 2 km.

Jos ihminen on äänille herkkä, kuten moni on, tämä tekee elämisestä aivan sietämätöntä. - - Se melu on todellista, se on henkistä väkivaltaa, eikä tätä ihmisten kokemusta poista mikään määrä ympärivihreää jaarittelua, kuvailee nimimerkki Tuulivoimalasta 3 km asunut.

Olemme joutuneet asumaan yli 10 vuotta tuulivoimaloiden läheisyydessä. Jo vuoden kuluttua kolmesta voimalasta kaksi jouduttiin purkamaan liian melun takia, yksi jätettiin, koska muutoin yritys olisi joutunut palauttamaan valtiolta saadut tukiaiset. - - Kuitenkin vielä tänä päivänä myllyn melu on tyyninä päivinä häiritsevää yli kilometrin etäisyydellä! Samanlaista meluhelvettiä emme toivo yhdellekään suomalaiselle veronmaksajalle, toteaa Tuulivaara Talvivaaraa pahempi -nimimerkki.

Myös toisenlaisia kokemuksia keskustelijoilla on. Kaikkien hermoja tuulivoimamelu ei raasta, mutta muu melu kyllä.

Asun noin 2 kilometrin päässä kolmesta isosta tuulivoimalasta. En kuule niistä mitään ääntä, koska vastakkaisessa suunnassa noin kolmen kilometrin päässä menee moottoritie. Ja kaikkein ärsyttävin melunlähde pihapiirissäni on naapurin ainaisesti räksyttävä koira, kuvailee melua nimimerkki Asukas.

  Osa ei tunnista ollenkaan tuulivoimameluongelmaa. Onko melu edes ongelma, ihmettelee nimimerkki Tuulista voimaa.

Asumme merenrannalla, jossa jo vuosikausia ovat myllyt pyörineet ja lisää rakennetaan koko ajan! Säännöllinen ulkoilureittimme kulkee monien tuulimyllyjen vieritse! Usein kuuntelen, että millaista ääntä näistä voisi, siis pitäisi lähteä, enkä mitään ole kuullut, paitsi oikein kovalla tuulella, jolloin metsän puutkin humisevat ja meren aallot pitävät valtaisaa kohinaa! En käsitä tuota "meluhaitta"-asiaa ollenkaan!

Tuulivoimamelu poikkeaa kaikesta muusta melusta

Monen keskustelijan kommenteista käy ilmi, että tuulivoimasta lähtevä melu poikkeaa täysin kaikesta muusta ympäristömelusta. Tuulivoiman ääni sykkii matalalla taajuudella.

Tavallisesta poikkeavaan ääneen herää. Tuulivoimalamelu on juuri sellaista.

Linnun siivin

Tuulivoimamelu on erittäin ikävän tyyppistä melua. Se on matalataajuista (etenee kauas ja menee seinien läpi sisätiloihin), vaihtelevaa (siihen ei totu) ja yöaikaan pahimmillaan ilman lämpötila- ja tuulennopeuserot eri kerroksissa aiheuttavat voimakasta jumputusta, kuvailee ääntä nimimerkki tv-melun ominaisuudet.

Tavallisesta poikkeavaan ääneen herää. Tuulivoimalamelu on juuri sellaista, se ei ole säännöllistä, vaan vaihtelee jatkuvasti - ja epäsäännöllisesti. Siihen ei voi tottua, sanoo Linnun siivin -nimimerkki.

Melumallit kuvaavat tuulivoiman keskimääräistä melutasoa, muistuttaa nimimerkki desibeli. Tämä tieto ei lohduta melusta kärsiviä.

Yöllä kun herää KESKIMÄÄRÄISTÄ kovempiin matalataajuisiin humahduksiin, niin siinä ei uni tule silmään, vaikka kuinka miettisi, että tämä on nyt vain KESKIMÄÄRÄISTÄ kovempaa humahtelua, toteaa nimimerkki Ei lohduta.

Jotkut keskustelijoista ihmettelevät, miksi nimenomaan tuulivoimamelu ärsyttää monia ihmisiä, vaikka ympärillämme on paljon muutakin melua – meluun hakeudutaan jopa vapaaehtoisesti.

Meluhässäkkä tuulivoiman ympärillä on naurettavaa. Kun vertaa muita ympäristömeluja tai vaikkapa ihmisten vapaaehtoisesti hankkimaa diskomelua, ihmettelee, missä on suomalaisten suhteellisuudentaju? Uskomatonta niuhotusta, sanoo nimimerkki Viipperä.

Osa epäilee selvitysten pätevyyttä ja puolueettomuutta

Keskustelussa nostetaan esiin myös epäluottamus ohjeistuksiin, joilla melumallinnusta ohjeistetaan ja ohjataan.

Melumallinnusohjeistukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Ohjeissa melun lähtötaso ei vastaa todellisuutta ja siten koko mallinnukset voi jättää omaan arvoonsa, ainakaan todellisuuden kanssa ei ole mitään tekoa. - - Tuulivoimamelun desibelit ja ohjearvot ei kerro inhimillisen häiriön tasoa vaan juridisen tason, nämä eivät kohtaa, sanoo nimimerkki Melumallinnuksesta.

Myös laskelmien puolueettomuus herättää epäilyksiä.

Kuinka tuulivoimasta hyötyjä voi itse tehdä melumallinnukset joiden perusteella hän saa taloudellista etua ja yhteiskunnan suojelun häiritsevälle toiminnalleen? kysyy nimimerkki tr.

Samoin voidaan kysyä kuinka "puolueettomia" tuulivoimaselvityksiä voi tehdä konsultointiyritys, joka on Tuulivoimayhdistyksen jäsen? Herätys kansalaiset! jatkaa nimimerkki Kenen leipää syöt, sen lauluja...

Mikä ratkaisuksi?

Harvempi keskustelija esittää tuulivoimameluogelmaan selvää ratkaisua. Tätä kyselee keskustelussa myös nimimerkki Kotka.

Kertoisiko joku nyt, minne tuulimyllyjä pitäisi rakentaa ja kenen rahoilla? WWF:n mukaan tuulimyllyjä ei voi rakentaa korpeen kauas asutuksesta, sillä silloin propellit silpovat lintuja. Täällä palstalla vallitseva konsensus ei taas salli rakentamista asutuksen lähelle. Toisaalta kukaan ei saisi myöskään tehdä rahaa sillä valtavalla riski-investoinnilla, jota tuulivoima vaatii... Ainoa vaihtoehto on sitten lopettaa sähkön käyttö ja siirtyä takaisin keski-ajalle.

Ainoa vaihtoehto on sitten lopettaa sähkön käyttö ja siirtyä takaisin keski-ajalle.

Kotka

Nimimerkki Tarkkakuuloinen ehdottaa, että Suomi ottaisi mallia Saksasta. Siellä tuulivoimaa on rakennettu runsaasti.

Saksassa tuulivoimaloita on aivan valtavasti. Niistä ei kuulu mitään. Olen käynyt niin monen juurella, että olisin kuullut häiritsevää ääntä, jos sellaista olisi. Miksi Suomessa ei siirryttäisi käyttämään näitä samoja, meluttomia tuulivoimaloita? Vai onko melu sittenkin suomalaisten korvien välissä...

MaijaK kritisoi suomalaista lainsäädäntöä.

Saksassa tuulivoimalat ovat keskikooltaan vähän yli 1 MW. Suomeen rakennettavat ovat 3-5 MW. Ero on huikea. Suuremmissa voimaloissa kapeakaistainen melu (matalataajuinen) korostuu. Tämän saksalaiset tietävät. Suomen melulainsäädäntö on todella lepsua. Eikö olekin kummallista, että isoja saksalaisia voimaloita rakennetaan Suomeen lähelle asutusta, mutta omassa kotimaassaan niitä ei voi rakentaa kuin kauas merelle. Aurinkopaneelit eivät metelöi.

Yksi nettikeskustelija nostaa ratkaisuksi tuulivoiman korvaamisen aurinkovoimalla. Tuulivoimalle hän sanoo "Ei kiitos".

Olen käynyt ison tuulivoimalan lähellä, enkä ottaisi sellaista kotimaisemiini - saati mökille - vaikka maksettaisiin! Melua ei voi verrata liikenteen ym. meluun. Jatkuvaa ja aina yhtä häiritsevää. Aurinkopaneelit eivät metelöi. Niitä hankin heti, kun lompakko sallii, toteaa nimimerkki Krookus.

Nimimerkki melumallinnus nostaa esiin tuulivoimamelusta aiheutuvien haittojen jälkihoidon.

Millähän hinnalla saan asuntoni myytyä? Mikä viranomainen huolehtii ihmisistä?, kyselee Raahen Kopsassa asuva keskustelija. Kopsaan on rakennettu ja on vielä rakenteilla uutta tuulivoimaa.