Muhoslainen Mikko Moilanen on kaksi vuotta harrastuksekseen tutkinut Pohjanmaan pyöveleitä. Lääninarkistot ovat paljastaneet varsin yksityiskohtaista tietoa pyöveleistä ja heidän keikoistaan aina 1650-luvulta lähtien.
– Kun rikosten tutkinta, tuomitseminen ja tuomioiden täytäntööpanot siirtyivät yksityishenkilöiltä ja suvuilta kruunuille, tuli tarve palkata pyöveleitä, Moilanen kertoo erikoisen ammattikunnan synnystä.
Useimmiten pyövelit tulivat alemmista yhteiskuntaluokista ja olivat tausstaltaan esimerkiksi sotilaita tai maanviljelijöitä.
Pyövelien sukua
Pohjanmaan lääni kattoi Oulun läänin ja osia Vaasan ja Keski-Suomen lääneistä, kunnes se jaettiin kahtia. Oulun läänissä toimi vuosina 1776-1845 kahdeksan pyöveliä.
Ensimmäinen heistä tuli Ruotsista varsinaisesta pyövelisuvusta, sillä Carl Fredrik Strandbergin isä ja isoisäkin olivat olleet pyöveleitä. Mies hoiti toimeaan seitsemän vuotta, kunnes onnettomuus kohtasi.
– Virkamatkalla Tyrnävällä hän putosi Ängesleväjokeen ja hukkui, kertoo Moilanen.
Kaksi Pohjanmaan läänin pyöveliä joutui rikostensa vuoksi itse mestauspölkylle. Kaikkien pyöveleiden kohtalo ei kuitenkaan ollut näin onneton, vaan monen ura saattoi kestää vuosikymmeniä.
Pyöveli ylsi kohtalaisiin vuosiansioihin
Kussakin läänissä oli yksi pyöveli, joka kiersi paikkakunnalta toiselle kesällä hevosrattailla, talvella reellä. Hänen vuosipalkkansa oli 36 hopeataalaria, joka vastasi vanginvartijan ansioita.
– Kun mukaan ynnätään toimitusmaksut, rahaa tuli kohtalaisesti. Esimerkiksi kaulan katkaisusta ja roviolla polttamisesta sai viisi ja käden katkaisusta kolme hopeataalaria.
Roviolla poltettiin jo mestatut henkilöt, ja joistakin rikoksista tuomittiin käden katkaisuun, jota välittömästi seurasi kaulan katkaisu.
Pyöveli sai myös matkakorvauksia, ja lisäansioita maanviljelystä. Mestausten määrä vaikutti ansioihin, ja niitä saattoi olla kahdesta kymmeneen vuodessa.
Esimerkiksi kaulan katkaisusta ja roviolla polttamisesta sai viisi ja käden katkaisusta kolme hopeataalaria.
Mikko Moilanen
1650-luvulta 1800-luvun alkupuolelle Pohjanmaan läänin alueella pantiin toimeen noin 400 mestausta. Kolmasosa johtui henkirikoksista, toinen kolmannes lapsenmurhista ja loput muista syistä, kuten huoruudesta, eläimiin sekaantumisista ja varkauksista.
Syrjintään puututtiin kuninkaan käskyllä
Pyövelit olivat 1600-luvulla halveksittuja ja pelättyjä henkilöitä. Heillä oli vaikeuksia saada lapsilleen kummeja, eikä heillä ollut muuta paikkaa kirkossa kuin perimmäinen penkki. Pyövelit olivat paikallisten pilkan kohteena, ja heitä saatettiin myös kivittää.
Pelättyyn ammattikuntaan liitettiin myös sitkeitä uskomuksia.
– Kun pyöveli yöpyi talossa ja hänellä oli mukanaan mestauskirves puukkotelossa, väki pelkäsi kirveen alkavan kolista laatikossa itsestään. Se tarkoitti, että joku kyseisestä talosta joutuisi mestauspölkylle vuoden sisään, sanoo Moilanen.
Muutos tilanteeseen tuli, kun kuningas Kaarle XII vuonna 1700 antoi plakaatin, jossa kiellettiin pyöveleiden kaltoinkohtelu rangaistuksen uhalla. Hiljalleen suhtautuminen pyöveleihin muuttui, ja he saattoivat elää elämäänsä ammattiaan tehden ja maata viljellen lähes kuten muutkin paikkakuntalaiset.
Keisari Nikolai I julisti 1820-luvun alussa, että kuolemaantuomittujen rangaistukset muutetaan karkotuksiksi Siperiaan tai työvankeuteen. Suomessa mestaukset päättyivät vuonna 1825, Oulun läänissä viimeinen kuolemantuomio pantiin täytäntöön vuonna 1807.
Mikko Moilanen on hankkinut aineistoa lähinnä maakunta-arkistoista ja kansallisarkistosta. Hänen ajatuksissaan on kirjoittaa aineiston pohjalta kirja.