Saamelaismuseo Siida saa merkittävän kokoelmalahjoituksen. Alkujaan Hämeen museon kokoelmiin kuulunut saamelaiskulttuuria esittelevä esinekokonaisuus liittyy tamperelaisen museotoiminnan alkuvaiheisiin. Kokoelma käsittään noin kolmekymmentä esinettä muun muassa saamelaistekstiilejä ja jalkineita, joukossa on myös ahkio ja leuku.
Tietenkin unelmoidaan, että osa esineistä saataisiin tulevaisuudessa esille
Marjo-Riitta Rantamäki, kokoelmamestari
Siidan kokoelmamestari Marjo-Riitta Rantamäki pitää lahjoitusta merkittävänä sen kulttuurihistoriallisen arvon vuoksi. Lahjoitus tulee muodostamaan ison osan museokokoelman vanhimmasta kannasta.
13. toukokuuta Siidassa järjestetään tapahtuma, jossa esineitä on nähtävillä yleisölle. Ainakaan tässä vaiheessa esineitä ei kuitenkaan voida laittaa pysyvästi esille, vaan ne siirtyvät museokokoelmiin. Niitä käytetään muun muassa tutkimustarkoitukseen. Tällä hetkellä Siidassa on noin 5 500 esinettä, joista vain murto-osa on nähtävillä.
– Tietenkin unelmoidaan, että osa esineistä saataisiin tulevaisuudessa esille, kokoelmamestari Rantamäki sanoo.
Yli sata vuotta vanha kokoelma
Kokoelman on kerännyt tamperelainen taiteilija Gabriel Enberg vuonna 1905 Inarin saamelaiskyliin suuntautuneella maalausmatkallaan. Vuotta myöhemmin hän myi kokonaisuuden Hämeen museolle ja siitä lähtien saamelaisesineet ovat olleet osa Tampereen museoiden kokoelmia.
Kokoelmasiirron myötä Tampereen museo haluaa palauttaa esineet takaisin kotiseudulleen ja saamelaisyhteisölle. Siirto on myös osoitus museoiden valtakunnallisen kokoelmayhteistyön kehityksestä.
Rahallista arvoa museoesineille ei museomaailmassa anneta. Esineiden kotiinpaluuta pidetään kuitenkin erittäin tärkeänä saamelaismuseolle ja saamelaiselle yhteisölle.