Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Hallitusneuvottelut käynnistyvät tänään – "Edessä kivinen tie ja vaikeita päätöksiä"

Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen neuvottelijat aloittavat kello 13 Smolnassa. Tuloksia toivotaan syntyvän tämän kuun aikana.

Stubb, Soini ja Sipilä.
Kokoomuksen Alexander Stubb, perussuomalaisten Timo Soini ja keskustan Juha Sipilä hallituspohjan tiedotustilaisuudessa eduskunnan Pikkuparlamentissa Helsingissä torstaina. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
  • Ilpo Pajunen

Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus aloittavat tänään hallitusneuvottelut keskustan Juha Sipilän johdolla.

Kello 13 valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa käynnistyvissä neuvotteluissa pyritään muodostamaan uusi hallitus toukokuun loppuun mennessä. Sipilän mukaan edessä on kivinen tie ja vaikeita päätöksiä.

Sipilä ilmoitti torstaina aikeistaan saada maahan hallitus, jossa ovat mukana eduskuntavaalien kolme suurinta puoluetta. Hän kertoi kuitenkin, että neljän suuren hallitus oli vaihtoehtona mukana lähes loppumetreille.

Myös pienpuolueet putosivat Sipilän listalta aivan viime vaiheessa.

Hallitusneuvottelujen isoja haasteita on muun muassa sopiminen menoleikkauksista. Keskusta on esimerkiksi puhunut tulonsiirtojen indeksikorotusten jäädyttämisestä. Tämä merkitsisi, että esimerkiksi kansaneläkkeet ja perhe-etuudet eivät nousisi yleisen hintatason mukana.

Vaikeuksia saattaa syntyä myös sovittaessa uuden hallituksen suhtautumisesta Kreikkaan, maahanmuuttopolitiikasta, ilmastopolitiikasta ja Nato-linjauksista.

Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus muodostavat uudessa eduskunnassa selvän enemmistön: niillä on yhteensä 124 kansanedustajaa.