Kevät on ollut suomalaisen elokuvan juhlaa. Siltä on vaikuttanut ainakin kansainvälisillä festivaaleilla, joilla suomalaiset lyhytelokuvat ovat keränneet jatkuvaan tahtiin palkintoja ja kunniamainintoja.
Isoin menestyjä on ollut suomalais-iranilaisen Hamy Ramezanin ja brittiohjaaja Rungano Nyonin Kuuntele. Tunnelmaltaan painostava ja vähäeleinen elokuva on esitetty jo 18:lla festivaalilla.
Palkintouutisia on tullut pitkin kevättä, mutta varsinainen jymyuutinen oli Ramezanin ja Nyonin elokuvan saama parhaan lyhytelokuvan palkinto New Yorkissa Tribeca-festivaalilla. Tribeca-voittaja on usein ollut vahvoilla muun muassa Oscar-ehdokkuuksia jaettaessa.
Vakavaan aiheeseen keskittyy myös Cannesin elokuvajuhlien tämän vuoden ainoa suomalaiselokuva. Salla Sorrin lyhytelokuva _Ainahan ne palaa _kilpailee festivaalin opiskelijatöihin keskittyneessä Cinéfondation-sarjassa. Kilpasarjan voittaja saa seuraavan pitkän elokuvansa Cannesin ohjelmistoon.
Vaikka kumpikin kevään kohahduttajista on tiivistunnelmainen ja vakava,
on suomalaisten lyhytelokuvien kattaus todella monipuolinen.
- Ne ovat mun mielestä aika erilaisia keskenään. Se menestys ei perustu johonkin tiettyyn patenttiin. Ehkä se johtuu siitä, että lyhytelokuvan tekemisessä voi olla vähemmän paineita kuin pitkän. Elokuvan tekeminen on aina aika iso rahallinen ponnistus ja lyhyessä voi olla rohkeampi ja vapaampi kokeilemaan, Sorri luonnehtii.
Oscar-ehdokkuuden vanavedessä
Siitä asti, kun Selma Vilhusen ohjaama _Pitääkö mun kaikki hoitaa? _oli Oscar-ehdokkaana, tuntuvat kotimaiset elokuvat olleen jatkuvassa palkintosateessa. Edellä mainittujen lisäksi pelkästään tänä keväänä ovat palkintoja ja erityismainintoja saaneet muun muassa Pia Andellin Levyt ja valokuvat, Hannaleena Haurun _Säälistäjät _sekä Janne Reinikaisen ja Iddo Soskolnen Tuolla puolen.
Hyviä lyhytelokuvia ja festivaalimenestystäkin Suomesta on tullut jo pidempään. Oscar-huuman jälkeen niistä puhutaan enemmän ja ne ovat saaneet lisää kiinnostunutta yleisöä. Silti jotain muutostakin on tapahtunut.
- Minusta tuntuu, että kyseessä on paitsi lyhytelokuvan, myös uuden sukupolven esiinmarssi. Näiden tekijöiden taustalla on kyllä pitkän linjan ammattilaisia, mutta kuitenkin he edustavat tällaista uutta suomalaista elokuvantekijäsukupolvea, pohtii muun muassa _Pitääkö mun kaikki hoitaa? _–elokuvan tuottaja Elli Toivoniemi.
Yksittäisiä syitä viime vuosien menestyksiin voi etsiä muun muassa Ylen lyhytelokuvahankkeista ja elokuvasäätiössäkin näkyvästä muuttuneesta suhtautumisesta lyhytelokuviin. Loppupeleissä vastuu muutoksesta on kuitenkin tekijöillä.
- Ne menestykset ovat tarinansa kokoisia. Niissä ei ole tyhjäkäyntiä. Ne malttavat keskittyä siihen, mistä ne kertovat ja vain siihen. Ne koskettavat ja käsittelevät jotakin oikeaa. Olivat ne sitten hauskoja tai tosi surullisia tai mitä vain, niin ne tulevat tarpeeksi lähelle, koska ne käsittelevät jotakin oikeaa.
Pitkät elokuvat seuraavat perässä
Lyhytelokuvat ovatkin tehneet sen, mitä kotimaiselta pitkältä elokuvalta on odotettu. Ne ovat nousseet kansainvälisesti kiinnostavalle tasolle.
Missä pitkät elokuvat sitten kompuroivat?
- Mulla on itsellä sellainen fiilis, että me nähdään hirveän vähän mitään uutta. Mä yllätyn suomalaisen elokuvan äärellä valitettavan harvoin, Toivoniemi sanoo.
- Meillä on tosi hyviä näyttelijöitä, hirveän hyviä tekijöitä, paljon ammattilaisia ja vähän vielä rahaakin. Meillä on kaikkea, mutta jotenkin se viimeinen uskallus olla omanlaisensa, omaperäinen, rohkea ja tehdä kerta kaikkiaan niin kuin itse tekee, niin se vielä puuttuu.
Lyhytelokuvissa uskallusta on löytynyt. Yksi syy on niiden pienempi budjetti ja sen myötä pienemmät taloudelliset odotukset.
- Olisi tietysti helppo sanoa, että pitkän elokuvan tekemiseen voisi vähentää paineita ja kokeilla enemmän. Mutta jos budjetti on kymmenen kertaa isompi, niin se tuo väkisinkin paineita, Sorri sanoo.
Samalla lyhytelokuvat ovat saavuttaneet myös Suomessa entistä laajempaa hyväksyntää. Esimerkiksi Hannaleena Haurun mustaa komediaa _Säälistäjät _esitetään tällä hetkellä Helsingissä ja Tampereella elokuvateattereissa.
Haurun elokuva kertoo sosiaaliviraston naisista, jotka ehkäisevät nuorten syrjäytymistä makaamalla heidän kanssaan. Kyseessä on ilkikurinen vastaus Aamulehden toimittajan Markus Määttäsen kirjoittamaan kirjoitukseen, jonka mukaan Norjan Utön murhia ja Suomen koulumurhia ei olisi tapahtunut, jos tekijät olisivat saaneet seksiä ja tyttöystävän. Vastaavanlaista osallistumista julkiseen keskusteluun olisi vaikea kuvitella edes käsiteltävän pitkässä elokuvassa valkokankaillamme.
- Olisi hauskaa jos vakiintuisi esimerkiksi sellainen tapa, että elokuvateattereissa olisi pitkän elokuvan edellä alkukuvana lyhytelokuva, Sorri haaveilee.
Missä niitä sitten näkee?
Ulkomailla menestyviä kotimaisia lyhytelokuvia on usein vaikea nähdä Suomessa
muuten kuin televisioesityksen yhteydessä. Tämän kevään menestyksissä on myös tässä mielessä poikkeuksia.
Hannaleena Haurun _Säälistäjät _on tällä hetkellä elokuvateattereissa Helsingissä ja Tampereella.
Ramezanin ja Nyonin Kuuntele-elokuvaa esitetään Helsingissä parhaillaan _Hyvästi Afrikka _-elokuvan alkukuvana. Televisiossa se on esitetty jo Yle Teemalla.
Ainahan ne palaa esitetään ainakin Sodankylän elokuvajuhlilla.