”Tervetuloa Mikko!” julistavat isot lakanat, jotka koristavat Ranskan radion Seinen varrella sijaitsevaa, monumentaalista rakennusta. Ei ole epäselvää, kenestä Mikosta nyt puhutaan.
Sisällä talossa pauhaa taitelijan kuolemaa kuvaava sävelruno_ Tod und Verklärung_. Filharmoninen orkesteri treenaa Richard Straussin teosta uuden ylikapellimestarinsa Mikko Franckin tarkassa ohjauksessa.
Franck itse kertoo valmistautuvansa avajaiskonserttiin rauhallisin mielin. Ranskan radion filharmoninen orkesteri kun on hänelle tuttu jo 12 vuoden takaa.
– Muistan, kuinka johdin tätä orkesteria ensimmäisen kerran. Minulle tuli heti sellainen tunne, että heidän kanssaan on hyvä tehdä musiikkia. Sen jälkeen olemme tehneet paljon konsertteja yhdessä eli tiesimme kyllä, mihin nyt ryhdymme, Franck naurahtaa.
Avajaiskonsertin myötä Franck aloittaa kolmivuotisen pestinsä Pariisin filharmonikkojen ylikapellimestarina ja musiikillisena johtajana. Ensimmäisellä kaudella Pariisissa kuullaan paljon suomalaissäveltäjiä.
– Soitamme Magnus Lindbergin, Einojuhani Rautavaaran, Joonas Kokkosen, Kaija Saariahon ja Sibeliuksen musiikkia. Mutta se ei johdu siitä, että he ovat suomalaisia, vaan siitä, että he ovat niin hyviä, Franck sanoo.
Franck on tuulisella paikalla
Suomalaista musiikkiosaamista arvostetaan Ranskassa suuresti. Ja aivan erityisesti täällä arvostetaan Mikko Franckia, jota on kuvattu ranskalaismediassa musiikin ihmemieheksi. Franckin toivotaan nostavan Ranskan radion filharmonikot uudelle ja yllättävälle taiteelliselle tasolle.
Myös itse orkesteri seisoo tukevassa rintamassa Franckin takana.
– Toivoimme kaikki kovasti Franckin valintaa. Minulle hän on kapellimestari, joka kykenee tekemään aivan mitä hän haluaa, miten haluaa. Orkesterin johtajana Mikko on äärimmäisen selkeä ja ottaa huomioon pienimmätkin yksityiskohdat. Lisäksi hän on erityinen, valoisa tyyppi, joka suhtautuu musiikkiin äärimmäisen intohimoisesti, sanoo orkesterin ensiviulisti Amaury Coeytaux.
Mikään tuuleton paikka Franckilla ei silti ole. Ranskan radio on joutunut kovalle säästökuurille ja uuden johdon suunnittelemien supistusten on pelätty koskevan myös talon kahta orkesteria.
Ranskan radion johdon vaihtuminen johti viime syksynä myös erimielisyyksiin Mikko Franckin sopimuksesta. Protestina kapellimestari vetäytyi parista konsertista ja myös orkesteri lakkoili.
Kuinka dramaattisesta tilanteesta tuolloin oli kysymys?
– Muut (media) puhuivat tuolloin eroamisesta, minä en siitä puhunut. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että Ranskan radion vastavalitulla johdolla oli uusia ajatuksia. Piti keskustella, miten uudet sopimukset sopivat jo aikaisemmin tehtyyn, omaan sopimukseeni. Keskusteluja käytiin ihan hyvässä hengessä, Franck sanoo.
Nyt ristiriidat on ainakin suurimmaksi osaksi selvitetty.
– Myrskyn jälkeen on usein tyyntä. Tai sitten vielä enemmän myrskyä. Mutta minä keskityn nyt musiikkiin, sen tekemiseen yleisölle ja toinen toisillemme.
Annastiina Heikkilä, Pariisi.