Suomalaisen videotaiteen ja kokeellisen dokumenttielokuvan pioneerille Mika Taanilalle myönnettiin toukokuussa Henna ja Pertti Niemistön kuvataidesäätiö Ars Fennican jakama Ars Fennica -palkinto. Osana palkintoon kuuluu näyttely, joka avautuu perjantaina Hämeenlinnan Taidemuseossa.
Mika Taanila kertoo ihastuneensa taidemuseon Lohrmann-rakennuksessa sijaitsevaan näyttelytilaan.
Kokonaisuuden muodostavat videoteokset, elokuvasta ja elokuvan historiasta ammentavat työt, valokuvat, ääni-installaatiot ja ready made -taide. Töitä ei ole piilotettu tiukasti omiin sopukoihinsa, vaan tila on avoin, jossa yksittäisten teosten lisäksi voi perehtyä myös kokonaisuuteen.
– Tässä näyttelyssä on ollut tosi kiva, että mukana on sekä filmiä että ihan uutta digitekniikkaa, analogista nauhaa, ääninauhaa, erilaisia kerrostumia. Tykkään ajatuksesta, että toisaalta teknologia on ajankuva, mutta toisaalta se on vahva symboli meidän unelmistamme ja haaveistamme. Ajatus siitä, että minkälaista elämää halutaan viettää, sitä teknologia aina heijastaa suoraan.
Muisti osa teknologian ja ihmisen yhteiseloa
Jos Mika Taanilan näyttely pohtii ihmisen ja teknologian välistä suhdetta utopioineen ja tulevaisuusvisioineen, nostaa se esille myös muistamisen ja väärin muistamisen.
Nauha tallentaa hyvin materiaalia, mutta ajan myötä se haurastuu ja hapettuu, sitten se venyy ja jotain tapahtuu.
Mika Taanila
– Näyttelyn nimi on Muistikatko. Se liittyy myös teknologian ja ihmisen yhteiseloon. Monesti ajattelin niin, että teknologiset, minun tapauksessani liikkuvan kuvan formaatit ja välineet ovat myös metafora siitä, miten ihmisen muisti toimii.
Taanila ottaa esimerkiksi analogisen videonauhan.
– Nauha tallentaa hyvin materiaalia, mutta ajan myötä se haurastuu ja hapettuu, sitten se venyy ja jotain tapahtuu. Nauha voi kokea erilaisia asioita. Aika pitkälle nähdäkseni myös ihmisen muisti toimii näin. Se ei ole kiveen hakattua tietoa.
Mika Taanilan Ars Fennica -näyttely Muistikatko avautuu yleisölle Hämeenlinnan Taidemuseossa 30. lokakuuta. Viikon päästä siitä, marraskuun kuudentena, saa Suomessa ensi-iltansa Taanilan ja Jussi Eerolan pitkä seurantadokumentti, joka kertoo Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentamisvaiheista Eurajoella.