Faneille tarkoitettuja erikoistossuja tilataan yhä lieksalaiselta kenkätehtaalta Pohjois-Karjalassa. Nyt tuotantolaitoksessa valmistetaan jouluksi pieni erä jalkineita, jotka tehdään Miljoonasade-yhtyeen tilauksesta.
Tehtaalla on menossa vuoden kiireisin aika.
Arto Huhtinen
Aiemmin Lieksassa on tehty tossuja, joiden ulkoasu oli suunniteltu Petri Nygårdin, Nightwishin, Katri Helenan ja Negativen ystäville.
– Tehtaalla on menossa vuoden kiireisin aika, kertoo toimitusjohtaja Arto Huhtinen.
Samassa paikassa Lieksan Rengastehtaassa valmistetaan myös polkupyörän talvirenkaita. Kokonaismyynti renkaineen ja kenkineen on noussut viime vuoteen verrattuna noin kolmanneksen. Viime vuosi oli tehtaalle vaikea, eikä lomautuksiltakaan vältytty.
Lieksassa työskentelee alihankkijoineen noin 70 ihmistä.