Näyttelijä Leena Uotila arvioi, ettei ollut koskaan hyvä oppimaan asioiden yhteyksiä ja laajempia kokonaisuuksia. Hän pänttäsikin juttuja ulkoa muun muassa kansakoulun uskonnon tunnilla. Opettaja antoi oppilaille kotitehtäväksi opetella, mitä jossakin Raamatun kertomuksessa oli tapahtunut. Uotila päätti opetella koko homman ulkoa, koska hänellä oli apunaan erinomainen muisti.
Mutta opettaja ei kysynytkään kertomusta Uotilalta seuraavana päivänä, vaan palasi siihen vasta viikon kuluttua. Uotila paukutteli sen edelleen täydellisesti ulkoa. Opettaja hämmästeli luokalle, miten hyvin Leena osaa tarinan.
– Vaikka kyllähän opettajan täytyi tietää, että tuo onneton ihminen on opetellut sen ulkoa, eikä ymmärrä sen kertomisesta yhtään mitään, Uotila ihmettelee.
Prinsessaroolit eivät jostain syystä tulleet minulle.
Leena Uotila
Ylen Koulukorjaamo-sarjassa on kerätty kevään aikana suomalaisten tärkeimpiä koulumuistoja. Niille yhteistä on, että mieleenpainuneisiin tilanteisiin on liittynyt vahvoja tunteita. Kielteiset tunteet ovat estäneet uusien asioiden oppimista, myönteiset taas lisänneet motivaatiota. Myös käsitys omista hyvistä ja huonoista puolista on rakentunut usein jo kouluaikana.
Leena Uotila kävi kouluaikana teatterikerhossa, jota veti näyttelijä Ansa Ikonen. Uotilalle alkoi jo tuolloin valjeta, että hän haluaa ryhtyä näyttelijäksi.
– Se mistä kehuttiin oli jokavuotinen joulujuhlanäytelmä, jossa yleensä olin noita. Prinsessaroolit eivät jostain syystä tulleet minulle, Uotila naureskelee.
Valitsin sen, mikä kuulosti hyvältä
Kansakoulusta Uotila pääsi oppikouluun, helsinkiläiseen Tyttönormaalilyseoon. Erityisesti kielten opettajilla oli siellä kunnianhimoisia tavoitteita. Itsetuntoa nosti, kun opettajan heittämiin haasteisiin pystyi vastaamaan.
Saksan opettaja esimerkiksi päätti kokeilla, oppisiko niin kutsuttu keskipitkän saksan ryhmä sittenkin pitkän saksan oppimäärän. Se sopi Uotilalle, koska kielet olivat hänelle helppoja. Hän pänttäsi sanoja kuten muutkin, mutta luotti muuten kuulomuistiinsa.
– Kielten kokeissa mietin esimerkiksi, onko oikein über vai von. Valitsin sen, mikä kuulosti hyvältä. Ja yleensä se oli aina oikein, Uotila muistelee.
Enää numerot eivät merkitse mitään
Arvosanat ja kokeet olivat Uotilalle koulussa tärkeä mittari siitä, mikä oli osaamisen taso. Jos oma aine luettiin luokan edessä, tiesi onnistuneensa.
Hän ajattelee yhä, että kokeesta oppilas saa mahdollisimman oikeudenmukaista palautetta osaamisestaan, koska koe on kaikille sama.
Koulukorjaamo-sarjassa kokeiden asemaa vallitsevana osaamisen mittaajana on kyseenalaistettu. Opettajan tarkastamien kokeiden sijaan on kehitetty oppilaiden taitoja arvioida itse, mitä osaa ja mitä kannattaisi harjoitella lisää. Siihen suuntaan suomalaista koulua halutaan viedä myös uusissa opetussuunnitelmissa.
Leena Uotilan mukaan numerot olivat koulussa tärkeitä, mutta enää ne eivät merkitse yhtään mitään. Kannustavat hetket kumpusivat usein muista seikoista kuin numeroista. Itsetuntoa nosti esimerkiksi, kun psykologian opettaja kuunteli, mitä oppilaalla oli sanottavaa ja syntyi pieni dialogi.
Mitä koulu opetti sinulle itsestäsi?
– Se opetti sen, että minulla on hyvä muisti. Se opetti myös sellaisen asian, että kun johonkin ryhtyy, se saattaa jopa onnistua.
Muut koulumuistoihin ja oppimiseen liittyvät jutut löydät Koulukorjaamon sivulta.