Tähän on tultu: Saksassa on jouduttu asentamaan maahan liikennevaloja, jotta älypuhelintaan räpeltävät jalankulkijat eivät toikkaroisi autojen alle.
Jalankulkijat kun tuijottavat puhelimiaan niin tiiviisti, että he eivät näe eivätkä kuule tavanomaisella korkeudella olevia liikennevaloja.
Kännykän piti yhdistää ihmisiä - kaikki muistavat Nokian kuuluisan mainoslauseen - mutta älypuhelimista on tullut modernin yhteiskunnan yksi suurimmista erkaannuttajista, eristäjistä.
Kävelin vappuna Ullanlinnanmäellä ja laskin yli viiden hengen seurueita, joissa joku ei räpeltäisi kännykkäänsä. Niitä ei ollut paljon.
Jos edes riemukas piknik kevätauringossa ystävien kanssa ei saa nenää pois ruudusta niin mikä saa?
Joskus pohdin, onko ihmiskunnalla enää toivoa.
Meistä on tullut kansakunta, joka on jatkuvasti kytkeytyneenä nettiin - mutta fyysisesti läsnä vain puolittain.
Kuinka turhauttavaa on, kun kaveripariskunta tulee vierailulle ja mies tuijottaa koko ajan kännykkäänsä?
Entä mitä ajatella vanhemmista, jotka ovat hautautuneita kännykkäänsä samaan aikaan, kun pikkuinen taapero kärttää äidin tai isän huomiota? Tai siitä ystävättärestä, jonka pitää ottaa valokuvia joka ikisestä annoksesta, kun ollaan pitkästä aikaa ulkona yhdessä? Kenelle hän poseeraa - ja miksi?
Kännykkä myös mädättää aivomme - jos vähän kärjistetään.
Me nukumme vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksi syy on näyttöruuduista kajastava valo.
Liiallinen älypuhelimen käyttö voi aiheuttaa väsymystä, masennusta ja tutkimusten mukaan jopa vähentää hedelmällisyyttä.
**Internetin myötä kirjojen **lukeminen on romahtanut. Ihmiset eivät jaksa enää keskittyä pitkään tekstiin samalla tavalla kuin aikaisemmin. He kyllästyvät herkemmin ja tarvitsevat enemmän virikkeitä.
Ihmisten keskittymiskyky on nykyään jopa huonompi kuin kultakalalla. Luit aivan oikein: kultakalalla!
Vielä vuonna 2000 ihmisten keskittymiskyky oli 12 sekuntia, nyt se on enää kahdeksan. Kultakalat pystyvät keskittymään arviolta yhdeksän sekuntia.
Se tekee asioita aivoilleni. Ajattelen nykyään twiiteillä. Käteni alkavat kutista, jos olen kännykän ulottumattomissa yli 30 sekuntia. En voi nykyään edes käydä pissalla ilman tylsistymistä
David Roberts
Tutkijat uskovat, että juuri älypuhelinten käyttö on johtanut lyhytjännitteisyyteen.
Meistä on tullut lyhytjännitteisiä poukkoilijoita.
Kaiken lisäksi älypuhelimet koukuttavat - ja pahasti.
Kun taustoitin tätä blogia, törmäsin hätkähdyttävään uutiseen: Pew Researchin mukaan teinit luopuisivat mieluummin pikkusormestaan kuin älypuhelimestaan. Järkytyin aluksi. Mutta ryhdyin sitten pohtimaan, kummasta itse luopuisin mieluummin. Ei se olekaan kovin helppo kysymys.
Kännykästä on tullut meille ylimääräinen ruumiinjäsen. Tutkimusten mukaan keskiverto älypuhelimen käyttäjä räpeltää puhelintaan kuuden ja puolen minuutin välein. Se tarkoittaa, että elotonta laitetta tulee kopeloineeksi keskimäärin 150 kertaa vuorokaudessa.
“Se tekee asioita aivoilleni. Ajattelen nykyään twiiteillä. Käteni alkavat kutista, jos olen kännykän ulottumattomissa yli 30 sekuntia. En voi nykyään edes käydä pissalla ilman tylsistymistä. Käytän enemmän aikaa netissä kuin oikeassa elämässä”, avautui Grist-lehden toimittaja David Roberts kännykkäaddiktiostaan.
Kännykkäaddiktio syntyy samalla tavalla kuin kaikki muutkin riippuvuudet: jokainen digitaalinen ärsyke, tekstiviesti tai whatsapp-kilahdus saa aikaiseksi välittäjäaine dopamiinin vapautumista aivoissa - ja antaa pienen onnentunteen. Ja koska ärsykkeet tulevat epäsäännöllisin väliajoin, niitä tarvitsee koko ajan lisää, jotta saman tunteen saavuttaisi uudelleen.
Ja riippuvuus pahenee koko ajan, kun puhelimiin tulee uusia ominaisuuksia. Älypuhelimet koukuttavat, koska ne on suunniteltu juuri sitä varten, koukuttamaan.
Lähes puolet (46 prosenttia) yhdysvaltalaisista älypuhelimien käyttäjistä vastasi kysyttäessä, etteivät he pysty kuvittelemaan elämää ilman älypuhelintaan. Lähes puolet naisista luopuisi seksistä mieluummin kuukaudeksi kuin älypuhelimestaan.
Luvut ovat järkyttäviä: jopa kolmannes miehistä katkaisisi mieluummin sormensa kuin eläisi ilman internetiä. Kuusi kymmenestä antaisi mieluummin tuntemattoman kuolla kuin luopuisi netistä.
Teknologia on hyvä asia niin kauan kuin se palvelee käyttäjää. Mutta jos se alkaa orjuuttaa käyttäjäänsä, se kääntyy itseään vastaan.
Pitäisikö meidän joskus pysähtyä ja nauttia elämästä - oikeasta elämästä?
Kuunnella linnun laulua, katsella lapsen leikkiä ja nauttia auringonpaisteesta iholla. Panna kännykkä kiinni illaksi ja viettää aikaa läheisten ihmisten parissa, olla läsnä tässä hetkessä. Ilman Instagramia, Facebookia, Twitteriä tai sosiaalista mediaa.
Ja jos luit tämän blogikirjoituksen kännykällä - hus nurkkaan häpeämään!
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen aamu-tv:n juontaja