Juha Sipilän hallituksen ensimmäinen vuosi lähenee loppuaan. Joko hallituksen säästölinja tuntuu ihmisten arjessa? Kyllä ja ei, vastaavat Yle Uutisten esimerkkiperheet eri puolelta Suomea. Hallitus saa heiltä ensimmäisen vuoden kouluarvosanakseen välttävän.
Yle seuraa tämän hallituskauden ajan eri-ikäisten ja erilaisessa elämäntilanteessa olevien suomalaisten elämää. Valtaosalla rahatilanne on kiristynyt kuluneen vuoden aikana. Menot ovat kasvaneet mutta tulot eivät. Syitä on monia, muitakin kuin hallituksen linjauksia.
– Omavastuut ovat nousseet, lääkärissä käynti kallistunut, koko ajan tulee lisäkorotuksia esimerkiksi sähköön ja lääkkeisiin. Palkat ja työttöymyyspäivärahat eivät nouse mutta kulut kasvavat, summaa 8-lapsisen perheen kokkolalaisäiti Anita Välimaa.
Omavastuut ovat nousseet, lääkärissä käynti kallistunut, koko ajan tulee lisäkorotuksia esimerkiksi sähköön ja lääkkeisiin.
Anita Välimaa, Kokkola
Työttömät kainuulaiset Tarja Rönkkö ja Osmo Heikkinen laskeskelevat tulojensa pienentyneen yhteensä 300–400 euroa kuukaudessa, syynä ansiosidonnaiselta tippuminen Kelan työttömyyspäivärahalle.
Lappeenrannassa asuva neljän lapsen yksihuoltaja Anu Käkelä on joutunut etsimään uuden kodin.
– Asumistuki pieneni perusomavastuun noustessa. Samalla vesimaksun hyväksytty määrä laski viiteen euroon kuukaudessa. Esikoinen täytti 18 vuotta ja asumistuki laski senkin myötä. Meidän perheelle tämä kaikki merkitsi muuttoa halvempaan asuntoon, kertoo Käkelä.
Osa pystyy edelleen säästämään
Maataloustuottajaperheiden talousvaikeudet ovat olleet viime aikoina julkisuudessakin esillä. Tukien maksuviivästys, maailmanmarkkinatilanne, Venäjän vientikielto ja tuottajahinnan lasku ovat syöneet yrittäjätuloa. Ähtäriläiset maitotilalliset Jenna ja Aki Syrjälä kertova myös hallituksen lomitussäästöjen tuntuvan taloudessaan.
– Ne aiheuttavat noin 2 500 euron vuosittaisen lisälaskun, jota ei pysty mitenkään kompensoimaan. Säästö on kokonaisuudessaan perheeltä pois.
Ne (lomitussäästöt) aiheuttavat noin 2500 euron vuosittaisen lisälaskun, jota ei pysty mitenkään kompensoimaan. Säästö on kokonaisuudessaan perheeltä pois.
Jenna ja Aki Syrjälä, Ähtäri
Eläkeläinen Anna-Maria Teinilä Kouvolasta sanoo taloutensa pysyneen ennallaan. Iäkkään äitinsä omaishoitaja, eläkeläinen Anna-Liisa Ruutiainen Maalahdesta iloitsee äidin Yle-veron poistosta:
– Kansaneläke pieneni mutta Yle-veron poisto vaikutti niin, että tilanne on niin sanotusti plus miiinus nolla.
Osa seurantaperheistä pystyy edelleen myös säästämään, summat liikkuvat 50 ja 500 euron välillä. Opettajan työstä eläköitynyt Anna-Maria Teinilä esimerkiksi kertoo nipistävänsä tuloistaan sukanvarteen parisataa euroa kuukaudessa.
Omaan arkeen ollaan tyytyväisiä
Tulojen vähentyminen näkyy seurantaperheiden elämässä tiukempana harkintana. Matkustamisesta, kampaajakäynneistä ja vaateostoksista on tingitty ensimmäisenä.
– Meidän perheemme ostovoima pienenee entisestään. Toivottavasti sillä ei ole kauaskantoisia vaikutuksia lasten elämään. Pikavipit ovat minulle edelleen arkea ja sitä myötä lisätöiden tekeminen, kertoo Anu Käkelä Lappeenrannasta.
Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on onnistunut entistä paremmin.
Timo Turunen, Nilsiä
Suurin osa Yle Uutisten seurantaperheistä käyttää julkista terveydenhoitoa, muutama yksityistä tai molempia. Hallituksen kaavailemaa terveyspalvelujen valinnanvapautta odotetaan toiveikkaana.
Sosialiturvaan ja muihin etuisuuksiin perheet tuntuvat olevan melko tyytyväisiä.
Nilsiäläinen leipomoyrittäjä Timo Turunen on toiveikas hallituksen työelämälinjausten suhteen. Osa seurantaperheistä uskoo hallituksen linjausten vaikuttavan arkeen tulevina vuosina kielteisesti. Keskittämistä karsastetaan, palvelujen toivotaan pysyvän lähellä.
– Toivoisin, että hallituksen linjaukset vaikuttaisivat myönteisesti, ettei oltaisi niin tiukoilla. Mutta en usko ennen kuin näen, että hallitus tekee kansalaisille helpotuksia rahan tuloon, miettii kokkolalainen suurperheellinen Anita Välimaa.
Vaikka monella talous on kiristynyt, silti perheet tuntuvat olevan joko erittäin tai melko tyytyväisiä omaan arkeensa. Iloa on ammennettu vapaaehtoistoiminnasta, sukuun syntyneistä vauvoista ja töiden jatkumisesta.
– Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on onnistunut entistä paremmin, iloitsee leipomoyrittäjä Timo Turunen Nilsiästä.
Jutussa korjattu äitiään hoitavan maalahtelaisen Anna-Liisa Ruutiaisen kommentti äidin Yle-veron poistosta muotoon:
– Kansaneläke pieneni ,mutta Yle-veron poisto vaikutti niin, että tilanne on niin sanotusti plus miiinus nolla.
Alun perin kirjoituksesta saattoi käsittää, että kyse oli Ruutiaisen omista raha-asioista. Jukka-Pekka Tyhtilä 19.05.16