Lavalla on Jasso-pelikone, jonka sisään Juhana Vilen syytää viisikymmenpennisiä. Muutaman vuosikymmenen takainen nostalgia leijailee Mikkelin Naisvuorella. Ajankuva kertoo tarinan perheestä ja yrittäjyydestä.
– Tässä on kyse ikuisista asioita, perheen välisistä suhteista ja ulkoa tulevista paineista, kuvailee ohjaaja Mika Nuojua Mikkelin kesäteatterin Tankki Täyteen näytelmää.
Tankki Täyteen -tv-komedia valloitti suomalaiset 70-80 -luvuilla. Tarina elää edelleen ja osuu Nuojuan mielestä etenkin nykyajan kiireisiin suomalaisiin.
– Olen huomannut, että tarinan kertominen on noussut tänä päivänä hyvin merkittäväksi. Meistä on mukava pysähtyä siihen leiritulen ääreen ja kuunnella jotain kertomusta.
Näytelmässä tarinaa iskee esimerkiksi konstaapeli Reinikainen, jolta tulee juttua tilanteessa kuin tilanteessa.
Kesäteatterit luottavat komedian voimaan
Kesäteattereissa pelataan usein varman päälle ja näytelmäksi valitaan huumoria kukkiva esitys. Kilpailu katsojista on kovaa ja näytelmän tunnettuus saattaa antaa lisäpotkua menestykseen.
– Kesällä tehdään mielellään hauskaa, vähän keskivertoa kevyempää tavaraa kuin teatterissa yleensä. Kesällä on kiva nauraa ja nähdä vähän hupailua, Nuojua tietää.
Megahitin valinta ei kuitenkaan ole väistämättä tae siitä, että yleisöä riittää.
– Vaikka esitetään suosittu klassikkoteos, mikään ei ole koskaan varmaa. Rakastettavuus tulee lunastaa joka ilta uudelleen, Nuojua huomauttaa.
Kesäteatteri on samanlaista ammattitekemistä, ei sitä mitenkään vasurilla heitetä
Mika Nuojua
Kesäteattereiden tarjonnan kirjo kuitenkin lämmittää ohjaajan mieltä. Kesä on aikaa ,kun suomalaiset innostuvat esiintymään.
– Suomalainen puhkeaa kukkaan kesällä kun tulee lämmin ja saa heittää villahousut nurkkaan. Silloin tehdään paljon näytelmiä, on aivan mahtavaa että on näin paljon tarjontaa!
Ohjaaja lähtee lomalle, kun ensi-ilta on ohi
Kesäteatterin tekeminen ei poikkea perusteatterista, vaikka vire on hieman talvea koomisempi. Esitykset nähdään tosin usein luonnossa, ja lavalle voi eksyä vaikkapa eläimiä. Kesäteatteria tehdään myös tavallista nopeammalla tahdilla, sillä harjoitus- ja esitysajat ovat lyhyitä.
– Kesäteatteri on samanlaista ammattitekemistä, ei sitä mitenkään vasurilla heitetä, vaan tehdään yhtä intensiivisesti kuin muulloinkin, Nuojua kertoo.
Kun ensi-iltaan on jäljellä viikko, alkaa tunnelma tiivistyä.
– Tämä aika on sellaista odottavaa kutinaa meille tekijöille. Näyttelijät alkavat jo odottaa, että pääsisivät testaamaan vitsejä yleisön kanssa.
Nuojua on myös itse näyttelijä, mutta tällä kertaa ohjaajan roolissa hänen tehtävänsä päättyy ensi-iltaan. Silloin koittaa loma.
– Saatan minä pari kertaa poiketa katsomassa, miten menee. Tulen sitten kesän lopulla näytelmän hautajaisiin ja pistän suruhunnun, Nuojua vitsailee.