YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP on julistanut korkeimman tason hätätilan kuivuuden koettelemille alueille eteläisessä Afrikassa. YK-järjestö kertoo tarvitsevansa välittömästi 204 miljoonaa dollaria ruokaan ja sen kuljetuskäytävän avaamiseen alueelle.
Järjestön mukaan hätäapua tarvitsee yhteensä 18 miljoonaa ihmistä seitsemässä maassa, joita ovat Lesotho, Madagaskar, Mosambik, Swazimaa, Sambia, Zimbabwe ja Malawi.
Ohjelman johtaja Ertharin Cousin kertoi tiistaina puhelinkonferenssissaan toimittajille, että El Niño -sääilmiön takia viljelykasveja on tuhoutunut ja viljasadot ovat epäonnistuneet eteläisessä Afrikassa. Uutistoimisto AP:n mukaan tämän lisäksi aluetta uhkaa tuloaan tekevä El Niñon vastapari, La Niña -sääilmiö, joka saattaa vuorostaan tuoda mukanaan rajuja tulvia.
– Tämän vuoden kriisi on ruoan saatavuusongelma, Cousin sanoi.
Hänen mukaansa Malawissa jopa 6,5 miljoonaa ihmistä ei saa tänä vuonna riittävästi ruokaa, mikä on 150 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, jolloin nälässä eli 2,83 miljoonaa ihmistä. Toiseksi pahin tilanne on Swazimaassa, jossa nälkää näkevien määrä on kaksinkertaistunut.
WFP kertoo, että koko kriisin torjuntaan tarvitaan maaliskuuhun mennessä yhteensä noin 550 miljoonaa dollaria.
Sääilmiö muuttaa sademääriä ja lämpötiloja
El Niñoksi kutsuttu ilmiö johtuu siitä, että Tyynellämerellä idästä länteen puhaltavat pasaatituulet laantuvat, jolloin meriveden pintalämpötila nousee varsinkin Etelä-Amerikan luoteisosassa. Ilmiö kestää yleensä runsaan vuoden ja muuttaa voimakkaasti sademääriä ja lämpötiloja.
Yleensä el Niño aiheuttaa tavanomaista voimakkampia sateita itäisellä Tyynellämerellä ja Etelä-Amerikassa. Samaan aikaan Yhdysvaltain lounaisosassa ja Eteläisessä Afrikassa on tavanomaista kuivempaa. Myös Australiassa sademäärä voi romahtaa tärkeillä maatalousalueilla Queenslandissa ja New South Walesissa.
_Korjaus 20.7. kello 10.25: Hätäapua tarvitsevien maiden listaan korjattu yhdeksi valtioksi Malawi (alun perin tekstissä luki virheellisesti Mali). _